20.7.2018

Mun ekat Unikot ikinä!

Ihka ensimmäistä kertaa päätin kokeilla kasvattaa unikoita. Olen ihaillut niitä teidän muiden blogeissa ja halusin niitä itsellekin. Kylvin siemenet toukokuussa suorakylvönä kasvupaikalle ja vaikein vaihe oli taatusti kastelusta huolehtiminen :)

Jopas ne alkoivat itää ja sieltä on nyt putkahdellut näin ihania unikoita.  Valitan joidenkin kuvien huonoa laatua, mutta halusin näyttää ihanat värit. Aurinko paistaa melkein yötä päivää, kuvista tulee liian kirkkaita.

Virheitä tulee ensimmäisellä kerralla: kylvin aivan liian tiheään. Osa on jäänyt lyhyiksi ja nuput pieniksi, mutta vahingosta viisastuu. Pistän osasyyksi myös järkyttävän kuumuuden ja kuivuuden.
Taustalla näkyy ruiskaunokkia väriseoksena, niistä teen oman postauksen myöhemmin.



Herkkuvärejä :D


Summa summaarum, unikot eivät jää kertaluonteiseksi kokeiluksi, vaan aion kylvää myös ensi vuonna. On nämä niin ihania tapauksia.

Oliko sinulla tänä vuonna unikoita kasvamassa? Näistä voi varmaan kerätä siemenet talteen? Pitääkin merkitä langalla ihannimmat värit, osaa kerätä oikeista siemenet.

39 kommenttia:

  1. Pioniunikoita on kasvamassa ja nuppuja näkyy, kukkia ei vielä. Tarhaidänunikot tosin kukki jo aikaa sitten. Narulla merkkaaminen on hyvä idea, vaikka kyllähän nuo ristiinpölyyntyy, joten seuraavanakin vuotena pääsee silti jännittämään mitä siemenistä kasvaa.

    VastaaPoista
  2. Ristipölyytystä arvelinkin, mutta kokeillaan silti :) Luulin kylväneeni tuohon ihan muuta, mitä kasvoi, ehkä vaihdoin sitten pusseja kuitenkin kylvövaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, miksikäs kone heitti mut pihalle?

      Poista
  3. Ihania ovat, rakastan unikoita. Kylvin niitä itekkin, mutta taisivat jonnekin kadota.
    Noista kyllä kasvaa ensi vuonnakin, jos vaan et poista kaikkia siemeniä syksymmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelu on varmasti avainasemassa ja varsinkin tänä vuonna kun oli niin kuivaa koko alkukesä ja kevät.

      Poista
  4. Ja unikot ovat siitä ihania, ettei niitä edes tarvi kylvää uudelleen, ilmestyvät kyllä ensi vuonnakin samalle kasvupaikalle, ja ehkä vähän muuallekin, jos siemenkotia ei kerää pois:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ainakin kokeilla jättää osan paikoilleen ja kerätä osa talteen. Jos sattuu keväällä hallaa ja taimet paleltuu, voi viskata siemeniä lisää..

      Poista
  5. kauniita! Tänä vuonna minulla ei ole unikoita, mutta usein on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti ensi kesänä on sinulla taas, vai kuinka? Nää on niin ihania...

      Poista
  6. Your garden is absolutely amazing amazing, I love the wide array of colors. Thanks for the share, hope you have a wonderful weekend. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  7. Komeita unikkoja sulla. Mulla oli joskus, kesti vain hetken kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhytikäisiähän nämä ovat, mutta joka päivä avautuu uusia, niin kauan kun pallukoita riittää :)

      Poista
  8. Minulla oli viime vuonna pioniunikkoja ja merkkasin langoilla kauneimmat, mistä keräsin siemenet. Pölyttäjähän voi olla vaikka se penkin rumin yksilö, mutta onpahan ainakin toinen vanhemmista ollut kaunis :) Yksi valkea avasi tänä aamuna kukan, muut ovat vasta nupulla. Kuivemmassa paikassa kasvavat ovat 30cm korkeita ja multavammassa maassa puolivarjossa kasvaneet 80cm korkeita, eli kuivuus vaikuttaa näihinkin todella paljon. Mutta kauniita ovat matalaksi jääneetkin. Eivät ainakaan retkahda niin helposti tuulessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pölyttäjä voi olla kuka tahansa, mutta saahan sitä toivoa...
      Pituuseroja on varsissa, vaikka kasvavat vierekkäin. Ensimmäisinä itäneet ja kasvun aloittanneet ovat kasvaneet isommiksi ja vieneet vedet/ravinteet mukanaan.

      Poista
  9. Sekootuspussin sisällöstä löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Sulla onnistuu suarakylyvö hyvi. Mulla meni kaikki mönkähä.
    Mullon pinkkiä piooniunikkua jo muutamien vuasien takaasesta kylyvöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelin kylväneeni kaupasta ostettuja tuohon, jotka oli ihan erilaisia ja ostin fb ryhmästä kyllä useampaa sorttia. Olisinko sittenkin laittanut ne ja jättänyt kaupan pussin kylvämättä?
      Mites sun unikot nyt niin? Saattaa ollaa kuivuus syynä. Lähes päivittäin manasin raahatessa kastelukannulla vettä noille, nyt nautin tuloksista :)

      Poista
  10. Odotan unikoiden avautumista.
    Jonain vuonna löysin unikkoja sieltä ja täältä, eli ne kylväytyvät hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne sieltä ilmaantuu. Minäkin tuijottelin nuppuja ja yks kaks oli aamulla ensimmäiset auki :)

      Poista
  11. Kauniita! Hienoa, että itkivät ja nyt kukkivat. Minun pioniunikkoni ovat tänä kesänä harvalukuisia ja varreltaan lyhyitä. Ensi kesänä paremmalla tuurilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä. Alkukesän/kevään kuivuus saattaa olla syyllinen huonoon satoon, luulisin. Ilman muuta ensi vuonna uudelleen :D

      Poista
  12. Kauniit! Minä kylvin noita kasvulavalle. Samoin ruiskaunokkeja. Ihanasti kukkivat, mutta yksittäinen kukinto ei kauan kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhytikäisyys onkin ainoa miinus noilla, mutta päivittäin putkahtaa uusia, niin kauan kuin nuppuja riittää.

      Poista
  13. Upeat unikot! Minulla kasvaa perennoina idänunikkoa ja siperianunikkoja, jotka kylvin siemenestä muutama vuosi sitten. Kukkivat joka kesä upeasti. Kylvin tänä keväänä yksivuotista turkinunikkoa, joka kuivuudessa ei jaksanut itää/kasvaa. Kylvämäni tuliunikot sen sijaan aloittelevat kukintaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en päässyt noiden idänunikoiden kanssa koskaan sinuiksi, ne olivat aina huonossa paikassa eivätkä kukkineet. Siperianunikkoa on myös ollu vähin. Pitääpä googlata nuo mainitsemasi unikot.

      Poista
  14. Ihastuttavia unikoita! Kylvin keväällä omista siemenistä runsaalla kädellä, itäminen oli hyvin huonoa arvatenkin siksi että jäi kastelut tekemättä. Muutamia itäneitä olen nyt kastellut, mutta eivät ole vielä nupullakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelua vaativat. Minäkin kannoin kannu tolkulla vettä niille jo ennen itämistä, että pääsisivät alkuun ja taimina kastelin myös.

      Poista
  15. Oi miten on kauniita unikoita!Minulla on pioniunikoita ja idänunikoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nättiähän ne on. Ensi vuonna kylvän lisää, joko keräämistäni siemenistä tai ostan.

      Poista
  16. Kauniita unikoita! Minulla on joka vuosi kaikenlaista unikkoa kasvamassa, sekä yksi- että monivuotisia. Unikot ovat minun ehdottomia lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä saattaa tulla minullekin lemppareita. Tuohon tuli hyvä paikka yksivuotisille, vuorenkilpi on hyvänä reunuksena ja keskellä tuo riippahernepensas. Tilaa jää yksivuotisille.

      Poista
  17. Minulla on kahta erilaista unikkoa monivuotista . Ihania tummia värejä. Kannattaa ehdottomasti kerätä talteen mieleiset värit.

    VastaaPoista
  18. Miulla ei tänävuonna kuki ykskään unikko, minne lie siemenet hävinneet! Kauniita ovat siellä. Hyvä värikirjo siulla. Ens kevväänä kokkeilen uuvvestaan.

    VastaaPoista
  19. Minäkin tykkään unikoista. Minulla on niitä muutama. Tosin ne karkaavat kukkapenkiatä ja kasvavat kukkapenkin vieressä kivituhkassa. Outoa porukkaa 😊. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  20. Unikoissa on suoranaista taikaa. Mulla on muutama itsekylväytyvä unikko.

    VastaaPoista
  21. Upeita unikoita! Minä kylvin pioniunikkoja nyt ensimmäistä kertaa ja ihastuin niihin täysin. Kaliforniantuliunikkoa olen kylvänyt aiemmin, mutta se jäi tänä vuonna väliin. Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  22. Anonyymi8/21/2018

    Upeita!

    VastaaPoista
  23. Sinulla ihana blogi, kukkaset hehkuvat toinen toistaan kauniinpina!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!