13.9.2019

Petuniat ja muutkin jaksavat aina vaan

Kaunista syyspäivää sinulle lukijani  ja tervehdys täältäkin suunnalta :)

Yllättävän kauniit ja lämpimät säät jatkuvat.  Terassilla sateelta suojassa olleet petuniat jaksavat kukkia aina vaan yhtä innokkaina.
 Niin kaunis että melkein heikottaa...
Pitkiä roikaleita ovat osin, mutta nyt ei enää kannata leikata, eivät ehdi kasvattaa ja aukaista 
enää uusia kukintoja tälle kesälle.
Seuraavat kuvat on käyty tekstin välissä nappaamassa pihalta, mitään siivouksia en tehnyt istutuksille, en poistanut kuolleita kukkia enkä roskia, eli ovat siis just sen näkösiäkin sitten!

Terassin pöydän ovat valloittaneet siemenistä kasvatetut kukkaset. Erittäin iloinen olen tuosta reunuskakkara "Snow Ball" :sta. Ehti hyvin kukkia, kun kylvin keväällä esikasvatuksessa muiden mukana.


Pelargoniatkin ennättivät kukkaan mukavasti, nyt ovat jo lakastumaan päin.
Etupihalla myös kukitaan vielä täyttä häkää. Uusi väri putkahti petuniasta, kaunis tämäkin.
 Ahkeraliisat kukkii vielä yllättävän hyvinä ja tuli ihania värejä saaduista siemenistä :D



 Tässä näkyy hyvin petunioiden varjopuoli: keräävät lehtiinsä kaikki koivuista lentelevät roskat :(


 Maksaruoho komeilee, pitäisi jakaa tätä useampaan paikkaan. Muistilistalle siis!

Sekoituspussi petunioiden siemenistä siis ylitti odotukset värien suhteen, lisää tämän kesän petunioita löydät  täällä olevassa postauksessa.


Mukavia syyspäiviä sinulle! Mitä suunnitelmia sinulla on vielä syksylle, pihan suhteen ja muutenkin?

24 kommenttia:

  1. Aivan ihania kukkia. Voi mistä kauneudesta saat nauttia!
    Kai vois jonkun kukan ostaa parvekkeelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie. Ilman muuta hankitjotain kivaa parvekkeelle. Iloa tuottamaan :-)

      Poista
  2. Petuniasi ovat tosi kauniita ja hyväkuntoisia. Omani ovat saaneet kovien tuulien vuoksi liikaa sadevettä ylleen ja siitähän ne eivät ole tykänneet. Ensi kesänä täytyy laittaa petuniat suojaisampaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän pitkään kestävät. Terassi suojaa ilmeisesti pakkaselta.

      Poista
  3. Komeat petuniat. Minulla menivät jo pahan näköisiksi ja heitin ne jo pois ;)

    VastaaPoista
  4. Sadonkorjuu jatkuu, vielä on osa perunoista ja porkkanoista nostamatta maasta. Ehkä muita pakollisia on kukkasipuleiden laitto;)
    Jos säät sallivat ja minua huvittaa, voisi kantata kukkapenkkien reunat:)

    VastaaPoista
  5. Kerratut petuniat ovat niin kauniita, viime kesänä kukkivat minullakin kauniisti, tänä vuonna en löytänyt mieleisiäni. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla kasvattaa petuniaa siemenistä... Pelargoniat kukkivat vielä hyvin, kun saavat olla sateen suojassa, muut kesäkukat ovat jo melko lailla sateen kastelemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika helppoja ovat kasvattaa ja näistä siemenistä kasvoi kyllä ihania versioita. Siemeniä taisi jäädä vielä tulevalle keväällekin :)

      Poista
  6. Upeita kukkia! Meillä enää pelargoniat kasvihuoneessa komeita, muut ovat sateiden jäljiltä ränsistyneet. Sinä olet hienosti saanut omat kukkasi säilymään pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa katoksen alla säilyvät, taivasalla olevat olivat jo ihan surkeita viikkoja sitten.

      Poista
  7. Ihanan näköinen tuo ensimmäinen petunia! Ovat toki kaikki muutkin kauniita. Minun piti nostaa eilen illalla pelargonit sisälle, kun tuli niin kylmää. Viime yönä oli käynyt 2 asteessa eikä päivän aikanakaan noussut yli kymmeneen missään vaiheessa, hrrr. Muut kasvit ovat edelleen patiolla kaksinkertaisen harson suojissa, mutta ehkä pitäisi harkita niidenkin sisälle nostoa, sillä koko viikoksi on luvattu kylmää. Tulisipa vielä edes sen verran lämmintä, että saisi pestyä eteisen ikkunat. Talvella on valo muutenkin niin vähissä, eikä likaiset ikkunat paranna eteisessä talvetettavien kasvien oloja yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kestivät pikkupakkasia tuossa terassilla, jopa salaatti säilyi -6 asteen yöpakkasista seinänvierellä!

      Poista
  8. Kylläpä on kauniita petunioita. Raivta jo miunkin on pitäny kasveja suojaan kovalta sateelta. Kylymeekin on. Vielä on puutarhassa tekemätöntä työtä. Kukkasipulit istuttamatta ja kasvisiirtojakin vielä pitäs tehä. Potattikin on nostamatta ja porkkanat lavoissa. Jokohan nyt kun ilimat viilen puolukat kypsysivät mehässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten nämä syksyhommat tökkii, ainakin mulla niin mahottomasti!

      Poista
  9. Onpa sulla vielä mahtavasti kukassa, ja niin upeita värejä.
    Mullakin on belargoniat kukassa, pian pitää laittaa syksyä verannalle.

    VastaaPoista
  10. Ihastuttavia petunioita! Minulla ei tänä kesänä ollutkaan yhtään petuniaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti jos jonkun jättää laittamatta, alkaa yleensä just sitä kaivata. Huomaan ainakin itsestäni :)

      Poista
  11. Upeita kesäkukkia ja erityisen kaunis tuo ensimmäinen petunia! Meillä on vielä porkkanoita ja palsternakkoja korjaamatta, samoin kasvihuoneessa on vielä mm. tomaatteja ja pitäisi ne kukkasipulitkin jossain vaiheessa istuttaa. Raikkaita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Te muut kuulostatte niin reippailta, toki olette paljon nuorempia ja vireämpiä kuin minä ;)

      Poista
  12. Löysin blogisi kuvahan perusteella etsiessäni perennoja uudelle istutusalueelle. Ihania istutusryhmiä oli kuvahaun tuloksissa, joten liityin lukijaksi ja alankin tästä samalla tutustua sinun aikaisempien vuosien postauksiin. Tervetuloa sinulle vierailulle Kottikärryn kääntöpiiri blogiini :).

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!