13.2.2021

💚 Postin tuomaa 💚

Viime viikolla oli toinen joulu, kun posti kiikutti laatikkoon siementilaukset. Kahdesta paikkaa tilasin ja samana päivänä tulivat. 

Häävin maltoin riisua takin päältä ennen avaamista, kun töistä tullessa käväsin laatikolla ja kiikutin aarteet keittiön pöydälle :)

Samettiruusu Vanillaa ja uutena tuommoista punertavaa.

Tsinniaa otin tällä kertaa vain tätä matalaa lajiketta. Kiinanasteria kokeilen useamman vuoden jälkeen taas. Viimeksi siemenet eivät itäneet ollenkaan!!

Tämä Isopantaheinä vaikutti erittäin kiinnostavalta! Täytynee kokeilla.
(kuva netistä)

Lumihiutaleet ovat aina olleet suosikkejani. Olen aikasemminkin kasvattanut näitä siemenistä. Olen kerännyt jopa omista kasveista siemeniä tai paremminkin otin talteen koko kuivuneen oksan ja varistelin sen multaan. Kyllä siitä muutama taimi kasvoi.





Sininen lienee tätä violettiin vivahtavaa, sitä olen löytänyt kaupoista, en sinistä.
Vaaleanpunaista on myös ollut , tykkään kaikista väreistä, joten tilasin jokaista.
Pari, kolme vuotta edellisestä tilaamisesta ja pakkaustavatkin olivat muuttuneet. Pienet, pilleröidyt siemenet oli pakattu tälläisiin putkiloihin. Toisaalta ihan kätevät.
                                            
Leikkokärsämöä ajattelin kokeilla pihan kuivimpiin paikkoihin, koska aikoinaan  kasvattamani ovat haalistuneet lähes valkoisiksi. Se onkin niille tyypillistä, että  ajanoloon haalistuvat. 
Viihtyvät oikein hyvin kuivassa kivituhkassa nykyään :)

Toivotaan hyvää itämis%, koska siemeniä ei ollu hirveän montaa.
Mukana oli kiva kylvömerkki :)

(kuva netistä)
Nämäkin oli pilleröity, mutta toisella tavalla. Tuo "suolan" näköinen liukeni nopeasti pois kylvön jälkeen. Toivottavasti nämäkin lähtevät ja tulis mahdollisimman monta tummalehtistä. Värinokkosesta saa kätevästi latvapistokkaita ja näin niitä on helppo lisätä.


Tätä on ollut ennenkin ja tuo heleä vaaleankeltainen vetoaa minuun :)


Loistosalvia on hiipunut hiljaa pois, nyt täytyy uusia kanta. Se on loistava ryhmäkasvi!




💚    HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ  💚

30 kommenttia:

  1. Paljon kaunista kukintaa tiedossa.
    Hyvää ystävänpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kukkasia tulossa!
    Hyvää ystävänpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  3. No nyt ei koreus lopu kesken pihallasi!

    VastaaPoista
  4. Nyt vain kylvämään kauneutta kesää varten.
    Hyvää Ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keijunmekot on jo hyvässä alussa ja lumihiutaleet kylvin myös.
      Kiitos, samoin sinulle :)

      Poista
  5. Tuallaane posti onki mukavaa :) Lumihiutalehet olis nii hianoja ja on mulla niitä joitaki kertoja ollukki, ostoosena. Useen vaan tuppaa meikälääsellä päästä kuivamahan. Isopantaheinä näyttää lupaavalta. Tuata vaaliankeltaasta köynnöskrassia o mullaki.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Tuolta pantaheinältä odotan paljon. Näen jo mielessäni sen noissa purkeissa....
      Kiitos, samoin Sinulle :)

      Poista
  6. Oi, olipa kiva lähetys. Sinulle tuleekin varsin kukkaisaa runsautta, kunhan saat kaikki kukoistamaan! Onnea kaikkiin kylvöihin!
    Erittäin hyvää ystävänpäivää sinullekin Maatuska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :D
      Toivotaan parasta kylvöjen ja kasvatusten suhteen ;)
      Kiitos, sitä samaa Sinullekin Päivi :)

      Poista
  7. Oi, mitä ihania kukkia! Innostava siemenpostaus!
    Tuo samettiruusu Vanilla sai minut suorastaan pomppaamaan ilmaan. Ensi kesänä on tarkoitus kasvattaa oikein tolkusti tai siis tolkuttomasti erilaisia samettiruusuja :D
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ja mukava kun poikkesit tänne :)
      Samettiruusut ovat ihania ja helppoja kasvattaa. Kunhan muistaa alkukesästä suojata ne viimeisiltä kylmiltä öiltä, on nimittäin erittäin arka kylmälle! Vanha sanonta, että kesäkukat ulos vasta 10.6. on aika hyvä ajankohta.
      Hyvää ystävänpäivää sinulle myös:)

      Poista
  8. Kaikkea kivaa! Tuo isopantaheinä näyttää tosi jännälle.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää, se voisi olla komeaa isoissa ruukuissa ja muuta ympärille. Kiitos sinulle, toivotan näin jälkikäteen hyvää päivää puutarhaystävälle :)

      Poista
  9. Oi miten paljon kaikkea kaunista siellä sitten kasvaakaan. Melkein kaikkia lajeja noistakin olen ennen kasvattanut, tuttuja nimiä. Nyt ei enää ole missä kasvattaa. On kyllä vähän outoa!
    Hyvää Ystävänpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se varmasti outoa, kun ei ole enää kasvatuspaikkoja, paitsi sisällä. Sinulla onkin mukavia viherkasveja:)
      Kevättä jo niin odottaa ja alkavaa kesää, vaikka kunto ei kaksinen olekkaan.
      Hyvää tätä päivää puutarhaystäväni Emilie :)

      Poista
  10. Oi, ihanaa postia! Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postia parhaasta päästä!
      Kiitos Tiiu, hyvää jatkoa tälle päivälle puutarhaystäväni :)

      Poista
  11. Oletpa saanut kivaa postia. Jännät nuo muoviputkilot. Hyvää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, teki mieli lallatella :) Erikoiset putkilot, kätevät joka tapauksessa ja vesitiiviit jos posti sattuu kastumaan.
      Hyvää päivän jatkoa puutarhaystävälle :)

      Poista
  12. Ihanasti kevättä henkilöä postia 💚
    Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  13. Kivaa saada tuollaista postia! Lumihiutaleden kasvattamista voisin itsekin kokeilla, kun tuntuu olevan hyvä kasvi omalle pihalleni valon suhteen. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Lumihiutaleet on luottokasveja meidän varjoisalla etukuistilla. Oikein kuumassa ja auringossa kärsivät vaan. Odotan malttamattomana siementen itämistä. Pari kertaa päivässä pakko kurkata, näkyykö mitään :D
      Kivaa viikkoa myös sinulle ja kevään odotusta:)

      Poista
  14. Voi mikä ihanuuksien paljous. Toivotan hyvää itämisprosenttia kaikille.

    VastaaPoista
  15. Ootpa suanu mukavoo postii. Lumihiutaletta en oo millonkaan kokkeillu ja nyt meinasin. Tuota leikkokärsämöö ol miulla viimekesänä, siemeniä en kaikkia kylyväny ja nyt laitan loput. Varret töröttää vielä pystyssä entisillä ja mielenkiinnolla kahon onko kasvuu keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on ihan parasta postia😊
      Lumihiutale on aika helppo kasvatettava. Suunnilleen viikko meni itämiseen ja näille siis pintakylvö.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!