4.4.2021

Taimikuulumisia

 Heippa ja hyvää pääsiäisen jatkoa!

Sen verran säistä että lämmintä, siis plussan puolella on ollut ja lumet on sulaneet kovasti ympäri pihamaata, paitsi meidän varjoiselta etupihalta.

Taimet ovat vallanneet koko huushollin kohta :D     Mikrokin jouduttiin kantamaan keittiöstä kammarin puolelle, kun sen tila tarvittiin taimille 

Kovastihan nuo ovatkin kasvaneet työvalojen alla. Näillä sähkön hinnoilla hirvittää valojen päällä pito, mutta onneksi lamput vaihdettiin vähemmän kuluttaviin ledvaloihin syksyllä.

Tässä on tomeria värinokkosen taimia,  kivan heleän vihreä Lime Delight
ja alemmassa kuvassa Chocolate Mint

Lumihiutaletta on kolmea eri väriä ja  kaikki kasvavat ihan omaa nopeuttaan. Olen latvonut näitä, että haaroittuisivat mahdollisimman hyvin.
Zinniat ovat kasvaneet myös hyvin. Olin niin epäileväinen näiden suhteen vuosikausia, mutta saatoin ehkä ekalla kerralla pilata ne liialla kastelulla ja siitä päättelin niiden olevan hankalia. Eivät ole.

Asterit itivät tänä vuonna hyvin ja niitä taisi tulla liikaakin koulittua. Joinakin vuonna siemenet eivät itäneet, joten positiivinen kokemus näiden kanssa. Ovat loppukesästä niin upeita :)
Samettiruusuja on kolmea sorttia ja taas jälleen kerran aivan liikaa... Tässä Vanillan taimia.

Ihan kohta pääsee nauttimaan tuoreesta basilikasta, nam!

Perennoja kasvattelen myös vaihtelevassa määrin. 
Loistosalvia
Niittysalvia
Leikko-/värikärsämö





🐓🐔 Mukavaa pääsiäisen jatkoa!  🐣🐤🐥






30 kommenttia:

  1. Onpas siellä montaa mukavaa sorttia.
    Hyvässä kasvussa taimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikaa tuli taas laitettua, kuvissa ei ole edes kaikki sortit 😉

      Poista
  2. Hyvät ja tanakat taimet.
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa myös sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koettanut pitää valojen alla. Kunnon kasvu lamput olis silti hyvä olla olemassa.

      Poista
  3. Onpa reippaan näköisiä taimia!

    VastaaPoista
  4. Mahtavia taimikuulumisia! Näyttävät oikein topakoilta taimilta. Ihanaa aikaa tämä kevät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä. Taimikasvatus karkas taas käsistä!! 😄

      Poista
  5. Hienot taimet. Minun samettiruusut itivät huonosti, siemenet oli omista kasveista joten voi johtua siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä omatkin sammarinsiemenet yleensä itää hyvin. Paitsi tuosta vanillasta en ole saanut itäviä siemeniä.

      Poista
  6. Reippaat taimet hyvässä kasvussa! Minun pitää kylvää lisää samettiruusuja; vanhat kääpiösammarin siemenet eivät itäneet kunnolla. Keskikokoisen siemeniä on onneksi vielä jäljellä, jos saisi niistä muutaman taimen lisää. Mukavaa toista pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammarinsiemenet vanhenee nopeasti, joten niitä ei kannata jemmata useampaa vuotta. Toisaalta jos omista kerää talteen, voi sitte kylvää reilulla kädellä 🤗

      Poista
  7. Mainio juttu. Mitä ei puutarhaihminen taimiensa eteen tekisi, kantaa jopa mikron pois tehdäkseen taimille tilaa.
    Taimesi ovat virkeän ja hyvinvoivan näköisiä.
    Mukavaa pääsiäispyhää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, taimet on pääosissa tähän aikaan vuotta😄

      Poista
  8. Siellähän on mukavan vihreää ikkunalaudoilla:)
    Meilläkin keittiön tasolla alkaa olla tungosta, ja olohuoneessa piti tehdä muutoksia viherkasvien paikkojen suhteen, jotta tomaatit pääsivät lähelle ikkunaa:)

    VastaaPoista
  9. Värinokkoset näyttävät hauskoilta. Minulla oli värinokkosta joitakin vuosia sitten joka kesä ulkona ja talvella sisälläkin. Jostakin syystä se hiipui, tai into hiipui, ja kasvi pääsi katoamaan meiltä. Ehkä pitää ottaa uusiksi, kun kasvatuksesi innostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ihan sama juttu! Alkoivat oikeastaan kyllästyttää ja päästin loppumaan. Nyt taas on niin mieluisia 😄

      Poista
  10. Topakoota taimia! Mulla asterit iti huanosti ja vaihtelevasti moni muu. Koulimatakki viälä jokku. Mukavaa pääsiääsen jatkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä noiden siementen kanssa. Mulla itivät ihan hulluna, asterit siis. Edellisellä kerralla ei noussu yhtään!!
      Onneksi on enää pari sorttia koulimatta, en tiedä mihin mahtuvat 🤣😁

      Poista
  11. Voit olla ylpeä hienoista taimistasi! Oikein hyvällä mallilla ovat kaikki.
    Sinun basilikat, loistosalviat ja tsinniat ovat vähän edellä omistani, mutta onneksi minunkin taimet näyttävät muuten olevan hyvävoimaisia. On tätä kaikkea kasvua hauska seurata.
    vai tuli mikrollekin väliaikainen lähtökäsky taimien tieltä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kasvun ihmeen seuraaminen ja onnistuminen on parasta tässä taimikasvatuksessa 😄
      Juu, mikro joutaa olla hetken evakossa 🤗

      Poista
  12. Mahtavat taimet! Omat värinokkoset ovat vasta sirkkalehdissä ja muutkin kovin pieniä. Tsinnioiden kanssa olen minäkin ollut epäonninen ja jätin tänä vuonna niiden kylökset kokonaan väliin. Taimet menevät nyt kaiken edelle, kuka sitä mikroa tarvisisikaan :) Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aina ihmettelin kun muut kehu niin zinnioita helpoiksi ja varmoiksi. Ehkäpä sitä oppii uutta koko ajan tässä kasvatus puuhassa.
      Totta, taimet menee kaiken edelle 😁😁

      Poista
  13. Hienot taimet sinulla. Minä olen muutamana vuonna kasvattanut perennojen taimia mutta en ole hyvä siinä. Mutta olen tyytyväinen jos muutamakin jää henkiin. Yleensä teen lisäyksen jakamalla perennat minusta se on niinpaljon helpompaa. Mutta minulla kun ei näitä perennoja ollut ja piti niitä saada. Hyvä että sait lisä tilaa mikron paikalle. Mikä sitten seuraavaksi 🤔😁saa lähdön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila :) Jakaminen onkin hyvä keino lisätä perennoja, mutta ihan kaikista se ei onnistu, ainakaan helposti.
      Jahah, se jää nähtäväksi mikä seuraavana heivataan taimien edestä. Olen valoittanut jo aikaa sitten kodinhoitohuoneen tasonkin, siinä on mun koulintapaikka :D Pyykit viikataan keittiön pöydällä.

      Poista
  14. Kyllä keväisin taimikasvattaja itse tietää parhaiten, onko vihreätä opuskevia ruukkuja liikaa huushollissa. Ei niitä ole.

    Laitoin viiden vuoden takaiseen postaukseesi kysymyksen keijunmekon lehtien vaalenemisesta. Tietäisitköhän syyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, laitoin sinne keijunmekko postaukseen vastauksen kysymykseesi. Toivottavasti siitä on edes jotain apua!

      Poista
    2. Kiitos! Kurkkaampa sitä.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!