Kevään ja alkukesän kukkaset on näyttämättä. Ylinnä sinivuokkoa, jonka alun ostin viime kesänä Navettapiialta Avointen ovien taimimyynnistä. Ilokseni se teki kukkia ja niitä piti ihastella moneen otteeseen päivittäin.
Vanha kunnon vuohenjuuri, ilon ja valon tuoja, ainakin minulle. Mites sinulle?
Monien inhoama vuorenkilpi on kukoistanut tänä keväänä hullun lailla. Minusta on hyvä lisä ja kelpo kasvi paikkaan, kuin paikkaan.
Toisessa lajikkeessa on upea väri, paljon kirkkaampi, oikeastaan pinkki. Onko jollakin valkokukkaista vuorenkilpeä? Sitä haluaisin myös.
Sitten lupaamani kuva-arvoitus.
Mikähän lienee kuvassa 😅
Mukavaa kesäkuun jatkoa, toivotaan sadetta jokaiseen puutarhaan.















































