28.5.2013

Kasvihuone

Tässä on oltu niin täpinöissä ja sitte sairaana, ettei ole jaksanut ja ehtinyt tehdä tärkeintä päivitystä: 
KASVIHUONE on sitten lopultakin valmiina .


Rungosta kaikki alkoi tai ensin tietysti siippa teki 
pohjaa ja käytettiin jo valmiina olevaa materiaalia eli kivituhkaa. 
Jatkossa näkee millaiseksi pohjaratkaisuksi osoittautunee.
Ja vaikka näyttäs olevan vinksallaan, 
niin vatupassissa on, kuvaaja on vinksallaan ;)
  
 Vuorossa ovenkarmin teko ja takaosaan tulee 
tuuletusikkuna mekanismilla.

Tässä muovit päällä, viimeistelyä odottaa eli 
liikamuovin leikkausta.

Muuten valmis, mutta reunat viimeistelemättä. Päätettiin 
jättää tuo muovi noin ja kasataan vain kivituhkaa päälle. 
Jos pitäis paremmin ruohon pois nurkista.

Ja tässä näkyy että "joku" on päässyt viemään ensimmäiset hyllyköt paikoilleen ja ensimmäiset asukitkin on jo muuttaneet sisään.

Koska minulla oli mahdollisuus saada näitä vanhoja pottulaatikoita vaikka kuinka paljon käyttööni, päätin hyödyntää niitä tasoina. Eipä tarvitse rueta värkkään mitään. Tässä on kastelukannuille paikka ja korkeampi on mun ruukutuspöytä.

Kuvaa sisältä puolityhjästä kasvarista. Yllättävän vaikea oli "sisustaa" eli miten olis järkevintä ja miten mahtuis eniten sisälle tavaraa. Pottulaatikoita täytyy hakea lisää.

Osa kasvatuksista. Miten ne näyttääkin noin surkean pieniltä! Toki kuvanotosta on jo 10 päivää aikaa...
No isosammareilla on jo pituutta kivasti (ylähyllyllä) 
ja lobeliat on hyvässä kasvussa alahyllyllä.

Kuvia lisätty 22.6.


Kesäkurpitsat ovat kasvaneet hurjasti


Tämä on kai kurkun alku?

Pensastomaatteja ym.

Keijunmekko on viihtynyt kasvarissa ja aloittaa kukinnan

Itsekasvatetuissa lumihiutaleissa on uskomatonta tenhoa...

Olen ollut erittäin tyytyväinen kasvariini ja iloinen, 
että se tuli hankittua!

10 kommenttia:

  1. Onnea uudesta kasvihuoneesta!!! Näyttääpä isolta! Hienoa, nautihan, puutarhahulluus senkin kasvaa kun saa sitä "kasvattaa" kasvihuoneessa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvihuone on tosiaan 15 neliön kokoinen mutta ei silti yhtään liian iso. Päin vastoin, neliöt häviää ihmeellisesti jonnekin.
      Tuo on valmispaketti ja nopea pystyttää eikä tarvitse valettua sokkelia.

      Poista
  2. Oi miten hyvän kasvihuoneen olette tehneet, kyllä nyt kasvien kelpaa kasvaa. Minä toivon voimia sinun kipujen kanssa taistelmisessa
    On se ikävää kun sairaus rajoittaa työn teon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin ja erityiskiitos toivotuksista.
      Kasvihuone tuli valittua sen pystyttämisen helppouden, hinnan ja koon mukaan eikä ole kaduttanut.

      Poista
  3. Kiva ja siisti kasvihuone. Paljon olet laittanut kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olin itsekin yllättynyt siitä miten hyvin tuo sopi pihapiiriin, tuollainen muovinen. Hinta ja koko ratkaisi.

      Poista
  4. Hauskan mallinen kasvihuone ja noi pottulaatikot on tosi hyviä tasoja, ja kommeitakin ovat.Kelpaa tuolla puuhastella ja taimia kasvatella.

    Miun kasvihuone valmistuu kans ihan kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivottavasti sinunkin kasvihuone alkaa olla valmis.
      Malli oli valmiina ja tuolla edellä jo kerroin muutenkin valintaperusteista.
      Kyllä tosiaan olen nauttinut siellä touhuamisesta, sen mitä pystyy.
      Pakko on viritellä omia systeemejä, että pystyy touhuamaan.

      Poista
  5. Wau! Hyvältä näyttää :) Mulla on samanmallinen kasvihuone myös.
    Käteviä nuo perunalaarit ja itseasiassa oikein hyvännäköisiäkin vielä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Katja. Itse tykkään myös noista pottulaatikoista ja eivät ole minunkaan silmälle rumat;)
    Onneks isän jemmavarastoista löytyy vaikka mitä kätevää ja sopivaa, matkaa vain on jonkun verran, mutta siedettävän ajomatkan päässä silti.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!