15.4.2018

Latvominen kannattaa


Taimikasvatukseni alkutaipaleella ei tahtonut raaskia katkaista vaivalla kasvuun lähteneen taimen päätä poikki. Se soti kaikkia lakeja ja järjenjuoksua vastaan.
En voi olla noin julma, entäs jos taimi kuolee, mistä kohdasta katkaisen, kuinka pitkästi, mikä on liikaa? Apuaa...

Kun pääsin alkuun ja rohkaistuin, huomasin että latvominen kannattaa, ehdottomasti. Joillekin lajeille sen voi tehdä useammankin kerran. Mitä enempi latvot, sen vahvempi ja monihaaraisempi taimesta tulee.

Alla on keijunmekon taimi, joka puskee juureltakin uutta kasvua latvomisen seurauksena. Yleensä katkon niitä ohuita pitkiä päälatvoja aika ajoin, tarttuvat muuten helposti toisiinsa taimipurkeissa, kun ovat lähekkäin. Amppeleihin istuttamisen ja ulossiirtymisen jälkeen en enää latvo.
Nämä on jotain punaista salviaa (ei tulisalviaa), latvan katkominen kasvattaa katkaistun kohdan molemmille puolilla uudet alut ja kun ne kasvavat tarpeeksi ja niiltä katkaisee latvat, kasvusto kaksinkertaituu taas.
Latvominen on tietysti hyvä lopettaa ajoissa, että kasvi ehtii kukkiakin :)

Sammareista annan joidenkin tehdä ensimmäiset nuppunsa kukiksi asti, ihan silmäniloksi ja värin tarkistamiseksi, mutta muutenhan ensimmäinen nuppu kannattaa nyppäistä pois, että taimi vahvistuu.

Nämä "silmänilot" muuttuivat kesän edetessä suuriksi puskiksi ja kukat kaksin-kolminkertaistuivat.


20 kommenttia:

  1. Hyviltä näyttävät! latvominen on minullekin tuottanut vaikeuksia, ei millään hentoisi

    VastaaPoista
  2. Hyvä muistutus juuri nyt, kun taimilla on kasvuaikaa vielä runsaasti. Eron huomaa todellakin hyvin mikä on latvottu ja mikä ei. Sammarisi näyttävät oikein hyviltä, ja keijunmekot ovat myös niin tuuheita. Iloisia kasvatteluhetkiä, täällä touhutaan ihan samalla lailla kuin siellä 👍🏻

    VastaaPoista
  3. Leikkominen ja latvominen suorastaan sattuu, mutta kuvasi taas kerran osoittivat, että homma kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se tekee :( mutta on tarpeellista.

      Poista
  4. Juuri latvoin tuoksuherneet ja kyllä kirpaisi, mutta kaiketi kannatti😊

    VastaaPoista
  5. Ihanat samettikukat :) Latvominen tosiaan kannattaa, vaikka aina se jostain syystä kirpaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ei ole tämän kevään sammareita. Ovat vielä kovin pieniä.

      Poista
  6. Latvominen kyllä kannattaa ja se on lähes ainoa keino saada tanakoita ja tuuheista taimia.
    Mukavaa ja keväistä alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  7. Ilman muuta latvominen kannattaa, vaikka itsekin pidin sitä aiemmin raakalaismaisena. Latvomalla tulee todella tanakoita taimia ja pistokkaitakin saa latvomisen yhteydessä mukavasti.

    Kaunista alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Kiitos ja samoin sinulle

      Poista
  8. Anonyymi5/19/2019

    "Latvominen on tietysti hyvä lopettaa ajoissa, että kasvi ehtii kukkiakin :)"

    Hauska juttu. :D En tiedä aloitinko liian myöhään kukkien kasvattamisen siemenestä, mutta aika sen näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika näyttää, riippuu lajistakin. Jos on pitkälle syksyyn lämmintä, mikä ettei ehdikin.

      Poista
  9. Anonyymi2/29/2020

    Kivat sivut. Etsin tietoa rimpsureunaisen orvokin taimen latvomisesta, mutta ei sitä kyllä täältä löytynyt, mutta muuta hyvää tietoa kyllä tuli. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Kiva että löysit jotain tietoa kumminkin :)

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!