13.2.2020

Kevättä kaipailen

Keijunkukkaset blogista sain tälläisen haasteen. Sen on aloittanut Tiiu Puutarhahetki-blogista. 

Tästä se lähtee, jokaisella on omanlaisensa, minulla on tällainen:

*tuskin joulu on saatu raivattua pois, kun kaivan esille siemenpussit ja alkaa hillitön hypistely ja unelmointi
* tähän se yleensä johtaa eikä loppua näy, paitsi tiloille :D



Minun mielestä kaipuu kevääseen ja kesään alkaa viimeistään näistä kauppaan tulleista kukkijoista, joita on pakko saada kotiinkin💗




* kaipuu siirtyy ulos ja toiveeseen saada istutusalueet ja nurmikko siedettävän  näköisiksi lehdistä ja muusta roskista ennen kasvun alkua.

 * ensimmäisiä puskee esille nämä ihanuudet, jotka ovat lähtöisin Navettapiian pihalta :)

*  orvokit kuuluu ehdottomasti kevääseen


* ruusujuuren hauskat pallukat myös ilahduttavat vuosi vuoden perään.


* ei säry sydämeni, vaan suorastaan laulaa nämä nähdessään
 * nämä kuuluu ehdottomasti loppu kevääseen

 * laukat on myös loppu kevään, alkukesän odotettuja kukkijoita
Sipulikukkia ei ole ollut vuosiin, mutta viime syksynä laitoin alesipuleita miehen kanssa maahan. Saapa nähdä mitä noista nousee.

    


Voi että! Näitä odotellessa :)

Haastanpa mukaan seuraavat blogit, jollei teillä vielä ole tämä ollut:
Ritvan elämää
Pikkuinen puutarhani
Salainen puutarha

Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne.

33 kommenttia:

  1. Jaan näistä monta asiaa kanssasi, nyt on onneksi jo tuo siemenpussien rymistely ja unelmointi meneillään. Nauratti tuo... ei lopu kuin tila... niinhän se on. Kauniita kevään kukkijoita sinulla, kyllä ne ilahduttavat tavattomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi. Nyt sitten pärähti käyntiin ensimmäiset koulinnat, niistä uusin postaukseni tälle päivälle.

      Poista
  2. Joo, siton ihan pakko kantaa kaupasta kotia kukkivia kukkia ja tiätenki siämenpussia.....joka ainut kevättalavi. Sonki juhulalline hetki, ku saa pihan kevätsiivouksen tehtyä. Voi hyvä, että sinivuakot kotoontuu teille. Non yksiä orotetuummista kevätkukkijoosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupan kukkaset piristää, nytkin oli pakko ostaa itelle ystävänpäivä ruusuja :) Tuo oli hieno huomio, juhlallinen hetki=kevätsiivous tehtynä.
      Olen niin iloinen tuosta sinivuokosta :) Olen yrittänyt ripolella siemeniä sen ympärille, vielä ei ainakaan ole poikasia näkyny, vaikka joku sanoi sen leviävän vauhdilla.

      Poista
  3. Ihanat kuvat ja tosiaan tulipa heti ikävä kevättä/kesää kun postausta luki:) Minäkin ajattelin laittaa tänä keväänä muutaman siemenen kasvamaan, saas nähdä onnistuuko:) Ihanaa kevään odottelua sinne ja hyvää ystävänpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos piristi päivääsi. Siemenistä kasvattaminen on hauskaa ja palkitsevaa. Onnea kasvatuksillesi.

      Poista
  4. Kauniit keväiset kukkijat. Kohta on täys tohina piällä noitten esikasvatusten suhteen! Keväisiä kukkia on kaupasta aina ostettava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, olen jo hissuksiin alottanut. Keijunmekkojen kans pitää olla ajoissa liikkeellä.

      Poista
  5. Sinun kaipuusi oli täynnä ihania kuvia. Kiitos niistä.

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva postaus! Sinivuokot ovat niin ihania eikä minulla ole vieläkään niitä! Minä meinasin tänään aloitella kylvöpuuhia, mutta tulikin yllättäen töitä. Noh, huomenna sitten. Toivottavasti lumien sulettua on tulppaaniloistoa, kun sait miehesikin istutusavuksi :) Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :D
      Uskoisin aika monessa paikassa olevan kylvöt aluillaan tai ainakin jo kovasti mielessä. Tulppaanit viihtyy meillä jostain syystä huonosti, mutta eipä harmita hirveesti, kun nuo taisi olla 1€ pusseja. Toivon tietysti menestystä tälle kerralle.

      Poista
  7. Onpa kauniita kuvia. Kevättä ja kesää tuli ikävä. Onneksi valoa kohti ollaan menossa. Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kevättä kohti, vaikka tänään sateleekin lunta. Kylvöjä tehden ja uudesta haaveillen :)

      Poista
  8. Kyllä taitaa jokaisella puutarhaihmisellä olla samansuuntaisia ajatuksia kevättä odotellessa:)
    Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin uskon. Mukavaa kevään odotusta sinullekin.

      Poista
  9. Kyllä kannattaa kevättä ja kesää kaivatakin, kun palkinnoksi saa ihania kukkia.
    Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja silti joka kevät on yhtä ymmällään kasvun voimasta ja luonnon ihmeistä. Pienen siemenen voimasta tai juurakon/sipulin/mukulan vahvuudesta ja sinnikyydestä routaisessa maassa. Sieltä se kasvattaa kaunista meille ihalitavaksi.

      Poista
  10. Ihania kevättunnelmia! Kiva, että osallistuit haasteeseen! Lisään postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini loppuviikon aikana. Oikein hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  11. Eilen kylvin siemeniä, jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn. Hankikylvö peruuntui lumen riittämättömyyden vuoksi. Muuten siemenpussit aukevat taas ensi viikolla. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvöjä, kylvöjä ja tänään jopa ensimmäisiä koulintojakin. Sitähän tämä kevättalvi on puutarhaihmisille :)

      Poista
  12. Minulla meni hyvin suunnitellut hankikylvöt pieleen puuttuvan lumen takia mutta onneksi kohta saa kylvää tomaatit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi et kokeilisi jääkaappikylvöjä? Nekin onnistuu yhtälailla ja minusta ovat paremmin turvassa siinä silmäin alla.

      Poista
  13. Kevätkaipuu on sielläkin iskenyt iloisesti! Sinivuokot ovat kevään parhaimmistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tosin ulkona saadaan vielä odottaa tuloksia, mutta kylvöt alkaa näyttää tuloksia jo.

      Poista
  14. Ihanat kuvat ja komea vahti😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on meidän 10-vuotias narttu, Pepsi. Mukava kaveri, kunhan ei kaivais välillä hermoja raastavasti.

      Poista
  15. Kiva, että otit haasteen vastaan. Toivottavasti istuttamasi tulppaanit kukkivat oikein runsaasti! Ihanaa, kun kevätkaipuuta voi jo hillitä kylvöillä ja kaupan kevätkukilla. <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava tähän oli vastailla ja etsiä kuvia. Saa nähdä miten tulppaanien kanssa käy.... Kylvöt jo alullaan ja lisää teen viikkojen kuluessa.

      Poista
  16. Yah begitulah, backlink dari google ini memang perlu untuk kita kejar dan kita dapatkan

    VastaaPoista
  17. artikelnya sangat bagus, terima kasih telah membagi informasi tersebut

    VastaaPoista
  18. Kabar Baik Untuk Para pencinta Game
    Karena di Bulan januari ini Sudah keluar Game RPG Online Terpopuler Se-Asia
    Penasarankan Game nya Seperti apa???
    Kalian bisa dilihat game nya dari link di bawah yaaa

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!