29.8.2020

Pörriäisten suosikit

Tein tämän postauksen jo reilu viikko sitten, mutta se jäi jostain syystä vaiheeseen, joten julkaistaan se  nyt. 

Purppurapunalatvan kukinnoissa on lähes tolaltaan hullaantuneita kimalaisia. Ne ovat ihan hiljaa, lähes paikoillaan ja nauttivat. Lisää pörröisiä kavereita surraa paikalle. Yhdessä valtavassa kukinnossa saattaa olla useita pörröturkkeja samalla kertaa.

Tänä kesänä punalatvat ovat kasvaneet yllättävän isoiksi, olisiko kastelu purrut kuitenkin kuivana aikana....
Purppurapunalatva on yksi ehdoton suosikkini loppukesän -alkusyksyn kukkijoista. Lisäksi tykkään sen kasvumuodosta, isoksi kasviksi pysyy yllättävän hyvin pystyssä ja kasvi on näyttävä ja erinomainen lisä pörriäisten käyttöön.


Toinen pörriäisten ehdoton suosikki on väriminttu. Voi mikä kuhina ja pörinä käy niiden ympärillä. 

Kuvassa on mehiläinen ja mieheni tunnisti sen entisenä mehiläistarhaajan poikana italiaiseksi :) 

Tästä on kilometri, pari tarhaajan pesille ja asukit käyvät meillä aterioimassa :)

Meillä ainakin on ollut valtavasti kimalaisia tänä kesänä, en tiedä olenko omilla valinnoillani saanut niitä pidettyä ja ehkä lisättyä omalla pihallani. Toivottavasti. Myrkyt eivät ainakaan kuulu meidän pihaan!

Voi mitkä siitepölypallerot on tällä kaverilla jaloissaan :)

Maksaruohot ovat myös suosiossa ja kuhina käy monen lajin voimin :)



isäksi on pörräillyt monia muita öttiäisiä suuntaan jos toiseen. Suorastaan ilolla olen pannut merkille niiden määrän. Myös perhosia näkyy, mutta vähemmän taas tänä vuonna kuin aiemmin.

Oletko pannut merkille omassa pihassasi pienet työmyyrät?


9 kommenttia:

  1. Hienoja pörriäiskuvia. Meilläkin purppurapunalatva on erilaisten pörriäisten ja perhosten suuressa suosiossa ja postasinkin juuri asiasta jutun blogiini
    Ihanasti kukkiva kärhö edellisessä postauksessasi.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat! Meilläkin on ollut tänä vuonna paljon pörriäisiä ja myös perhosia, vaikka muualla niitä tuntuu taas olevan vähemmän kuin normaalisti. Tai sitten vaikuttaa se, että meillä on ollut muutamana edellisenä vuonna todella vähän perhosia, niin tämän kesän lepattelijoiden määrä tuntuu runsaalta :D Ihana vaaleanpunainen väriminttu! Mukavaa alkavaa viikkoa ja elokuun viimeisiä hetkiä!

    VastaaPoista
  3. Pörriäisiä ja niiden suosikkikasveja on tullut tänä kesänä seurattua tavallista tarkemmin. Purppurapunalatvaa ei omassa puutarhassani ole, näyttää tosiaan olevan monen kimalaisen ja perhosen suosikki.

    VastaaPoista
  4. Paljon on erilaisia pörriäisiä ahertamassa. Purppurapunalatva on meilläkin suosiossa.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin on pörriäisiä liikenteessä. Kimalaisia surisoo kukissa paljon. Väriminttu ja purppurapunalatva löytyy meijänkin pihasta ja kannattaa hankkii pihhaan näitä pölyttäjien suosikkeja!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia. Pörriäisiä on todellakin ollut paljon tänä kesänä. Pörriäismagneetteja meidän pihassamme ovat olleet maksaruohot ja nauhukset. - Mukavaa alkavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  7. Kaikellaasia öttiääsiä ja pörriääsiä on ollu ja palio. Perhosiaki kaiken kesää. Mun on ens kesänä panostettava purppurapunalatvan (senkin) hoitohon. O nii surkian piäni ja nii mahtava pöheikkö, ku mulla oli ennen tappotalavia.

    VastaaPoista
  8. Surina kuuluu melkein tänne asti :)

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!