21.9.2020

Mielettömät KOSMOSKUKAT

Olipa hyvä, kun kylvin KOSMOSKUKKIA keväällä. Olen saanut nauttia niiden tuomasta kukinnasta monen kimpun myötä. Vieläkin jäi nuppuja. 

Nämä kuvat taitaa olla parin viikon takaa, mutta lähes vastaavan kimpun keräsin tänäänkin.


Tämäkin kukka on ihan hypnoottinen, tuntuu kuin se pyörisi, kun katsoo tarpeeksi kauan.


Keskellä pilkistää tummin punainen, josta en saanut millään kunnollista lähikuvaa.
Sävyjä ja värejä on monenlaisia. Ihania reunakuvioita, viiruja ja juonteita riittää melkein joka kukkaan omanlaisensa.








Mites teidän kosmoskukka kasvatukset meni ja minkälaisia kasvatitte?

Vaaleankeltaisen siemeniä olen nähnyt, muistaakseni jossain, mutta hinta oli aika kova muutamalta siemeneltä.


24 kommenttia:

  1. Kosmoskukat ovat todella kauniita ja sinulla on vielä niin kauniit kuvat. Minulla ei tänä kesänä ollutkaan lainkaan kosmoskukkia. Mukavaa syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kauniita ja monisävyisiä. Kiitos kommentista, Anneli ja hyvää syyskuun jatkoa sinullekin

      Poista
  2. Ovatpa hurmaavia! Itselläni ei ole koskaan ollut kosmoskukkia, mutta täytyy laittaa muistiin, jos ensi kesänä kylväisi. Olivatko nuo kaikki samasta sekoituksesta vai onko joka värille omat siemenpussit?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hitunen :D Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Helppoja, suorakylvettäviä ovat. Kyllä nuo taitaa olla ihan yhdestä ja samasta seospussista tulleita värejä :)

      Poista
  3. On ne vaan niin ihania.

    VastaaPoista
  4. Vautsi mitä färiä! Ja palio! Esikasvatin valakoosia, muttei ykskää oo kukkinu. Tuuhia pehko, mikon kyllä kivan näkööne paikassaan. Mutta niiren kukkien takia ne kyllä kylyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Kyllä näilläkin kesti kukkaan tulla, meinas usko loppua ja tajusin lannoittaneeni niitä ihan liikaa, kun samasta kannusta kaatelin kaikille ruukuille. Mahottomat puskat tuli! Loppuajasta annoinkin vaan vettä.

      Poista
  5. Kosmoskukat ovat luottokukkijoita, mutta muuton pyörteissä kaikki kukat jäivät kylvämättä. Onneksi pääsen ihailemaan kauniita kukkiasia.

    VastaaPoista
  6. Ihania on kosmoskukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja kukkakin kestää onneksi monta päivää :)

      Poista
  7. Kauniita on kosmoksen kukat. Minä en ole kasvattanut koskaan niitä. Yleensäkin minulla ei ole ollut kasvussa kesäkukkia paitsi tänä vuonna kunnostauduin joidenkin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniitapa hyvinkin :) Näitä ainakin on helppo kasvattaa, nämäkin kasvavat isoissa muoviruukuissa, mitä tuli joidenkin pensaiden mukana. Ja ihan suorakylvönä laitoin toukokuussa.

      Poista
  8. Kauniita! Minullakin on melkein samanlainen kimppu täällä. Minulla sekä onnistui että ei onnistunut kosmosten kasvatus. Yhdessä penkissä on kukkineet pitkään sekä esikasvatetut että suorakylvetyt, toisessa penkissä kasvoivat valtavan suuriksi, mutta aloittivat kukinnan vasta äskettäin. Nyt olisi paljon nuppuja ja avonaisia kukkiakin jonkun verran, mutta saa nähdä, ehtiikö halla viedä kaikki ennen aikojaan. On näemmä ihan totta, että kosmokset tarvitsevat aurinkoa ja köyhän maan kukkiakseen runsaasti. Minulle muuten sattui sekoituspussista tulemaan yksi vaaleankeltainenkin. Melkein voisi kerätä siitä siemeniä talteen ja ihan uteliaisuutta kokeilla, tulisiko niistä samanvärisiä jälkeläisiä. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämäkin kasvoivat suuriksi pehkoiksi ruukuissa, ennenkuin aloittivat kukinnan. Olen lukenut joskus että kosmokset vaatii pimenevät yöt, ennen kuin kukinta alkaa.
      Nuppuja on täälläkin, toivottavasti ehtivät kaikki aueta. Olen tuonut kaikki sisälle, menevät maljakossa useita päiviä hyvänä.
      Mielenkiintoista, toivottavasti saat keltaisia ensi vuodelle:)

      Poista
  9. On ne kauniita! :) Melkein odottais että keiju kurkistais terälehtien takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ajatus, Pipo-otus :D Kukapa tietää mitä sieltä kurkkii, kun silmä välttää...

      Poista
  10. Ihania kosmoskukkia ja sait kauniita värejä.
    Minä esikasvatin valkoisia, mutta tänä keväänä taimet eivät onnistuneet niin hyvin kuin edellisenä vuonna. Joka tapauksessa taimet vankistuivat ulos istuttamisen jälkeen ja kukkivat runsaasti. Myös viime vuotiset kosmokset siemensivät uusia taimia ja nekin kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :) Minä en esikasvattanut, vaan suorakylvin isoihin muoviruukkuihin ja annoin kasvaa niissä. En edes harventanut. Lisäsin vaan multaa jonkun ajan päästä taimien juurille.

      Poista
  11. Kyllä ovat kauniita! Minun kosmokset vei pakkanen ennenkuin kerkesivät kukkaan vaikka olivat esikasvatettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gitta :) No voi harmi sentään. Nämä ovat kyllä aika myöhäisiä kukkijoita.

      Poista
  12. Kosmoskukat ovat kauniita ja helppoja. Tänä keväänä esikasvatin valkoisia ja suorakylvin mix-pussukan. Esikasvatetut eivät kovin montaa päivää aiemmin kukkineet, joten jatkossa keskityn suorakylvöön. Yksi lavakauluksellinen kosmoksia ja lisäksi rivi kasvimaan reunassa on taannut runsaan kukinnan ja maljakkokukkia tasaiseen tahtiin.

    VastaaPoista
  13. Kauniitahan kosmokseet ovat! Minulla niitä oli esikasvatuksessa ja komeat on pehkot edelleen, kukintaa vain sai odotella kovbin pitkään ja nytkään ei kaikissa ole vielä avonaisia kukkia. Luulen, kuten Minna/ Hiidenkiven puutarhasta sanoi, että tarvitsevat valoa, aurinkoa ja ei liian ravinteikasta maata, jotta kukkivat. Ensi vuonna mietin, laitanko lainkaan, ainakaan esikasvatuksia. Mutta edelleen olen samaa mieltä, että kauniita ovat!

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!