19.8.2021

Kiinanasterit ja isot vaaleat sammarit

Nyt voisi olla hyvä aika kertoa miten kesäkukkien kasvatus on sujunut. 
Aloitetaan kiinanastereilla ja ihanilla vaaleankellertävillä Vanilla samettiruusuilla.

Kasvatuksen aloitin maaliskuulla ja ensimmäiset taimet 
istutin ulos harson alle  29.5.

 

Tässä vajaa kolme viikkoa myöhemmin, asterit ovat tsinnioiden
takana ja väärinpäin menivät pituuden puolesta :)

Muutaman viikon päästä jäivät tuonne taakse vähän piiloon :D

Nuput alkoivat saada väriä heinäkuun alkupuolella. 

Kukinta alkoi mielestäni aikansin eli heinäkuun puolen välin jälkeen. Normaalisti ovat kukkineet vasta lähempänä elokuun alkua.




Tässä tämän päivän aurinkoisia otoksia ja värit on ihan hassuja :)

Aivan ihana kauan kestää kukinta ja ovat mainioita leikkokukkia!

Tänä keväänä kiinanasterit itivät todella loistavasti ja ahneena taisin koulia ihan kaikki. Nyt niitä kukkii vähän jokaisessa ruukussa ja muissa istutuksissa. Siemenissä on ollut eri vuosina kovasti eroja, välillä ei idä yhtään.

Kasvattiko joku samoja kukkia ?




 

20 kommenttia:

  1. Kiva oli kuulla ja nähdä kasvatustesi tuloksia, onnistuit näissä hyvin. Tämän kesän lämpö sai kesäkukat kukkimaan ajoissa ja sehän on mukava juttu. On varmasti kauniin näköistä kukkaloistoa, jos näitä on monessa ruukussa pihan koristeena.
    Minulla ei ole ollut jostain syystä astereita kasvamassa, tsinniat sitä vastoin ovat jo vakiojuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä itsekin olla tyytyväinen noihin astereihin tänä vuonna ja siihen miten hyvä itävyys oli siemenillä! Olen lannoittanut "raskaalla" kädellä kaikkia ruukkuistutuksia tänä kesänä, koska eihän ne muuten saa voimaa.

      Poista
  2. Sinulla jo kiinanasterit kukkivat kauniisti. Minulla suoraan penkkiin kylvetyistä yksikään ei kuki vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikasvatus jouduttaa kukintaa huimasti, en usko että ehtisivät kukkia ollenkaan suorakylvönä täällä. En ole kyllä kokeillutkaan :)

      Poista
  3. En ole vielä saanut kasvatettua, siemenpussi on oottanut laatikossa jo jonkun vuoden 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joudut varmaan hankkimaan tuoreempia siemeniä, vaikka aina kannattaa kokeilla vanhentuneitakin, kun ei koskaan tiedä... Lämmin suositus astereiden kasvatukselle : peukku ylös!

      Poista
  4. Kauniisti kukkivat kasvatuksesi. Asteria oon kasvattanu monena vuotena ja saman huomion oon tehny, vaihtelevoo on itäminen. Matalaks jäi miulla nuo Vanilla samettiruusut, ryhmäsamettiruusut kasvo korkiimmaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanillat ei taida kovin korkeiksi kasvaakaan. Tsinnioiden piti olla 30 senttisiä, mutta korkeampia olivat ja asterit jäi laatikossa niiden taakse piiloon. Taisinkin leikelllä melkein kaikki maljakkoon sisälle:)

      Poista
  5. Upeat asterit. En ole niitä koskaan kasvattanut. Sen sijaan samettikukkia joka vuosi, paitsi tänä vuonna jäi Vanilla kasvattamatta tilanpuutteen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kertahan se on tehtävä se valinta mitä kasvattaa, kun kasvatustilat ei veny mahdottomiin :)

      Poista
  6. On upeat asterit, vau! Itsekin niitä kylvin, mutta huonosti itivät ja olin varma, ettei niistä muutamista itäneistä kasva mitään. Mutta nyt 4 kpl pilkistää samettikukkien takaa. Ovat niin kauniita, että täytyy ensi keväänä kokeilla kylvämistä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle sattui huonot siemenet ;( nämä iti liiankin kanssa. Tosiaan ensi keväänä uusi yritys, on nää niin värikkäitä herkkuja.

      Poista
  7. Minä kasvatin kiinanastereita ensimmäistä kertaa ja ihastuin!

    VastaaPoista
  8. Hienosti kukkivat! Minulla oli viime vuonna juuri tuo sama 'Vanillan' ja kiinanasterin yhdistelmä, tosin niin päin, että asterit edessä ja sammarit takana. En kylvänyt astereita tänä vuonna uudelleen, sillä minusta kasvoivat liian hitaasti ja kukkivat liian myöhään. Syyssateet ja halla saivat ne myös ruskettumaan nopeasti. Viimevuotisista kasveista joku oli ehtinyt tehdä siemeniä, sillä kesällä huomasin muutaman itsekseen kylväytyneen taimen kukkapenkissä. Eilen ensimmäinen kukka oli auennut, joten ehti se kuitenkin "suorakylvettynäkin" kukkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä alkoivat kukkia erikoisen aikaiseen, varmaan kun olivat niin aikaisesta ulkona. Huomasin että terassilla, sateelta suojassa (ai miltä sateelta?) olevat pysyvät paljon parempana, kuin nämä mitkä ovat nyt elokuussa kastuneet taivasalla. Samoin tietysti vanillat. Terassilla ovat niin kauniita, taivasalla ruskettuvat/vanhentuvat nopeampaa.

      Poista
  9. Minulla jäi kiinansatereiden kasvatus tuumausasteelle. Siemenetkin jo hankin. Ovat aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kannattaa ne siemenet käyttää heti ensi keväänä, etteivät vanhene :)

      Poista
  10. Hienot asterit ja samettikukat. Itse en ole koskaan kasvattanut astereita ja muutenkin kesäkukkien kasvatus on todella vähäistä samettikukkaa olen vähän kasvattanut .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukkien kasvatus on niin palkitsevaa. Jos jotain miinusta haluaa hakea, niin alkavat kukkia tietysti myöhempään, kun ostetut. Muuten niiden kasvua on ihana seurata ja iloita onnistumisesta. Suosittelen kokeilemaan ja aloittamaan helpoista.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!