2.9.2021

Kosmosten ihanuutta!

Hyvää syyskuuta puutarhaystävät!😊🍂🍄

Vaikka syksyn värit pyrkivät pintaan, palataan silti kesäkukkien maailmaan. Kosmokset kylvin toukokuulla isohkoihin muoviruukkuihin ihan suorakylvönä kevyesti mullalla peitettynä. Jossain vaiheessa olen lisännyt multaa varovasti  päälle, kun taimet ovat jo isompia.

 Ajatuksena oli, että siirtäisin nuo sitten kukkapenkkeihin / istutusaluille, kun kukinnat niissä hiipuvat. Ja kattia kanssa!


Tuossa terassilla ne ovat olleet niin hyvällä paikalla, on lämmintä, suojaisaakin ja ennen kaikkea vesihana parin metrin päässä. Ei tarvinnut kantaa vettä kauas. Kastella on saanut ahkeraan ja tajusin että ruukut olisivat saaneet olla vieläkin isompia. Joka päivä vettä, kuumimpina kahteenkin kertaan.


Toki, nythän ne kukkivat, joten voisin siirtää ne vieläkin....

Päätin kokeilla antaa lannoitteita vähemmän, kuin viime vuonna, kun venyivät vaan hirveesti pituutta. Aina välillä pelkkää vettä vaan. Ei huomattavaa vaikutusta, hujoppeja tuli :)


Sekoitepussista tuli kyllä ihania värejä:






Olipa sekaan eksynyt yksi keltaisen siemenkin. Olen noita ihaillut luettelossa, mutta oli niin paljon kalliimpia siemeniä etten raaskinut tilata. Täytyy koettaa kerätä siemenet tuosta talteen :)

Kosmokset ovat minusta helppoja kasvatettavia ja niissä on kauniita värejä. 
Lisäksi ne ovat hyviä leikkokukkia.

Onko kosmokset sinulle tuttuja kesäkukkia ?


22 kommenttia:

  1. Kosmoskukat ovat kauniita ja helppoja kesäkukkia. En ole kokeillut niitä ruukuissa. Joka kesä kylvän yhden lavakauluksen täyteen kosmoksia. Niin myös tänä vuonna. Ovat venyneet korkeutta valtavasti (muistaisinkohan käydä mittaamassa) ja kukkivat runsaana. Käyn leikkaamassa kosmoksia myös maljakkoon.
    Ostan usein mix-pussukoita. Tänä keväänä myös pussillisen kerrottuja kosmoksia. Aika vähän siemeniä pussissa oli, mutta onneksi kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Tuo lavakasvatuskin on varmasti näppärä systeemi. Mix pusseista saa kyllä ihania sävyjä. Kerrottuja täytyy joskus kokeilla itsekin, olivat niin kauniita kuvissa :)

      Poista
  2. Kosmoskukat ovat minunkin kesäkukkasuosikkejani ja niitä tuleekin kylvettyä usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ihme, sillä ne ovat ihastuttavia ja kestävät kuitenkin päiväkausia kauniina ja hyvinä, jopa maljakossa.

      Poista
  3. Ihailen noita aina Kauhavan kaupungin kukkaistutuksissa ja haaveissa muistaa joskus itsellekin laittaa kasvamaan. Pitääpä laittaa nyt oikein kalenteriin ylös, että muistan ajoissa siemeniä ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan laittaa muistutus itselleen, että muistaisit nyt kylvää noita :) Joka vuosi ei kaikkia ennätä tai pysty kasvattamaan, mutta jotkut säilyvät silti vuosittain.

      Poista
  4. Tänä kesänä on kyllä saanut kastelukannun kanssa kävellä ihan jatkuvasti.
    Kosmoskukat ovat tuttuja, mutta muutamaan vuoteen en ole itse niitä kasvattanut. En tiedä, miksi, sillä todella kauniitahan ne ovat 🤍 Ja ihania sävyjä olet kukkaan sinäkin saanut 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on saanut! Siinä mielessä on nuo ruukut on haastavia ja vaativat jatkuvaa huomiota, mutta tänä kesänä on saanut kastella joka paikassa kukkia! Onneksi mulla on tuossa terassilla vesipiste, niin ei tartte kauas kantaa :)

      Poista
  5. ovat upeita, mutta en ole itse niitä vielä koskaan kokeillut kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoja ovat kasvattaa, kokeile ihmeessä joskus :)

      Poista
  6. Minun kosmokseni kasvavat vaan pituutta ja tekevät uutta mahtvaa lehtikasvustoa, mutta ei kukan kukkaa. Jo viime vuonna päätin, etten niitä enää kasvata, mutta kuitenkin keväällä laiton esikasvatukseen. En näköjään ole kosmoskukkien kasvattaja. Ihania olisivat, jos vain kukkisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, mikäs niitä vaivaa? Lannoittaa ei kannata läheskään yhtä paljon kuin muita kesäkukkia. Jos antaa liikaa tai liian usein lannoitevettä, kasvattaa vaan vartta. Voisko olla tuo syynä komeaan lehtikasvuun?

      Poista
  7. Sinulle onkin sattunut kauniin värisiä kosmoksia! Minä kasvatin tänä kesänä toista kertaa kosmoksia ja taidanpa kasvattaa ensi vuonnakin. Tuntuvat viihtyvän aurinkopenkissä niin hyvin. Ilmeisesti pitävät kuivuudesta, köyhästä maasta ja runsaasta auringonpaisteesta. Viime vuonna yksi taimista oli keltainen, tänä vuonna yhtä vaille kaikki ovat vaaleanpunaisia tai valkeita. Se yksi on tummanpunainen. Jännä nähdä, millaisia ensi vuonna tulee. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin sattui, nuo vaaleat pinkillä raidoilla/viiruilla ovat varmaan suosikkejani. Auringosta tykkäävät ja tosiaan ei kannata lannoittaa liikaa, muuten kasvattaa vaan lehdistöä. Yritän pyydystää tuosta keltaisesta siemeniä, sekin on kaunis:)

      Poista
  8. Kosmokset ovat kyllä tosi kauniita, mutta minä suorakylvin ne ulos ja eivät kuki vieläkään! Toivottavasti ehtisivät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti ehtivät kukkia ennen kuin halla yllättää! Keväällä kannattaa laittaa mahdollisimman pian kasvamaan, heti ilmojen salliessa.

      Poista
  9. Kylvin tänä vuonna ekaa kertaa kosmosta. Suorakylvetyt kasvavat todella korkeiksi, esikasvatetut istutin paahdepenkin jatkoksi. Siellä pari ekaa on kukkinut ja yhdessä on nuppuja. Muut tekevät vain korkeaa vartta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä jaksaa kasvattaa vartta, vaikka kuinka rajoittaisi lannoitteen antamista. Toivottavasti ehdit nauttia niiden kukinnasta vielä tälle syksylle!

      Poista
  10. Jokunen kesä sitten kasvatin kosmosta. Istutin maahan ja tuli varmaan hyvin lannoitettua, niistä kasvoi jättiläisiä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi ne kyllä olla vähän matalampia. Äitini on joskus ostanut taimistolta matalaa kosmoskukkaa, se oli todella kaunista.

      Poista
  11. Ihastuttavia kosmoksia. 😍
    Kakkoskuvassa akileijat ja lupiini sopivat niin kauniisti yhteen. 😊
    Ihanaa syksyä! 🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ja minulla on vieläkin viimeisiä maljakossa sisällä. Nuputkin näyttävät avautuvan :) Juu, aika kiva väriyhdistelmä "sattui" noille akileijoille ja lupiinille .
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!