14.10.2022

Syreeniongelma, muistatteko?

Tein useampi vuosi sitten postauksen syreniin liittyvistä ongelmista. Siitä oli poistettu vanhimpia oksia ja nyt se näytti rumalle. Vesiversoja puski joka paikasta. Katso täältä lähtötilanne  "Mitähän tällekin tekis? " 

Terijoen salavan kaatamisen yhteydessä ongelma ratkesi lopullisesti.

Koska salavan iso oksa oli kaadettava teknisistä syistä suoraan syreenin päälle, se taipui jonkun verran. Päätimme että nyt se sitten lähtee samalla. Yhtään ei kirpaissut, kumma kyllä.

Olin oikeastaan vain ihan tyytyväinen kun pääsin eroon epämääräisestä kanto/syreeni viritelmästä. Oli se niin ruma.

Mies päätti että hän kaivaa juuret ylös itse rautakangen ja lapion avulla. Olin kyllä vähän huolissani, ettei nyt revi tyrää itselleen, mutta aika kevyesti se kuulemma irtosi ja hän irrotteli sitä parina, kolmena päivänä, eikä repinyt kerralla. 

 Moottorisahassa oli jo valmiiksi tylsä ketju, sillä hän sahasi kannon ja juuret niin pieniksi kuin mahdollista ja kirveellä ja kangella loput. 

Jäljelle jäi vain tasainen, multainen kohta nurmikolle. 


Kiitos yli 30 v. kukoistuksesta pihallamme 💗

Kuvat vuodelta 2015


25 kommenttia:

  1. Kauniisti se on kukkinut... mutta kyllä vaihtelu ja hieno siisti alue virkistävät!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis puu oli muutama vuosi sitten. Meni niin rumaksi kun oli pakko karsia. Nyt on ongelma poissa :)

      Poista
  2. Ongelma ratkaistu :) Syreenistä kasvaa luonnostaan kookas pensas ja sitten kun vuosikymmenet rauhassa kasvanutta syreenivanhusta lähtee leikkaamaan, niin aika hankala siitä on saada enää kaunista ainakaan ilman ammattilaisen apua. Laajalle levittäytynyt juurakko puskee satoja vesiversoja yrittäen saada kaiken kasvuvoiman ohjattua johonkin kun pahimmillaan koko puska on vedetty kerralla moottorisahalla polven korkeudelta tapille. Meilläkin oli pihasyreeni, joka oli selvästi leikattu joskus juuri siten ja sen seurauksena se oli risuinen ja ruma pöheikkö. Sen yksilön myin pois kun oli vielä ihan väärässä paikassakin. Itse istuttamiani syreenejä olen leikannut latvoista aina kukinnan jälkeen alusta lähtien, jotta saan ne pidettyä maltillisen kokoisina ja tuuheina (juurivesoja eivät oikeastaan teekään). Tänä vuonna leikkaamiseen tarvittiin jo tikapuita, joten ehkä joudun nyt luopumaan niiden muotoilusta :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Tuota on yritetty leikata monen vuoden aikana vähän kerrallaan, mutta homma tyritty ilmeisesti :) Olihan tuolla ikääkin yli 30v. Uusien ja vielä pienien syreenien leikkaaminen on varmasti hyvä juttu. Katsotaan nyt tuleeko uutta ja minne, ei ainakaan samaan paikkaan, kun on liian ahdas. Nyt on ollut mukavan väljää kulkea.

      Poista
  3. Itse kyllä parhaiten tietää milloin jokin pensas tai puu on tullut tiensä päähän ja silloin poisto ei myöskään harmita yhtään. Siistiä työtä kaikkineen. Omastakin syreenipensaasta olisi pitänyt poistaa paljon säännöllisemmin vanhimpia oksia, jolloin se olisi pysynyt kasvussa tasapainoisena ja kauniina. Miten se aina unohtuukin?
    Mukavaa viikonloppua sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, koska yhtään ei harmittanut sen poistuminen. Mukavan väljää on nyt tuossa kohden. Leikkaus on tärkeää, mutta ei siitä tietenkään tiennyt kun puutarhan pitoa aloitteli 33 vuotta sitten, nyt olis tietoa vaikka kuinka :)

      Poista
  4. Kyllä sitä pitkään tekee aina ajatustyötä ja ennakkoon luopumistyötä, ennen kuin tekee poistopäätöksen. Minulla se oli tänä kesänä yksi luonnonkataja josta luovuin ja sain tilalle paljon enemmän. Oletko jo miettinyt millaista istutusta laitat syreenin tilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin olen tehnyt jo monen vuoden ajan, siis ajatustyötä :) Katsotaan nyt mitä tulee vai tuleeko mitään...aika näyttää.

      Poista
  5. Tulipa siisti kohta! Kukinta-aikaan tuota saattaa tulla ikävä, mutta lehdettömänä aikana tuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli :) Noin komeassa kukassa kuin kuvassa, se ei ole enää ollut viime vuosina, koska jouduttiin pienentää. Kuvien syreeniä on ikävä, ei sitä risurääsyä mikä oli. Onneksi pihasta löytyy muitakin syreenejä :)

      Poista
  6. Syreeni on ollut hyvinä päivinään tosi kaunis, mutta ymmärrän hyvin päätöksen. Eihän tuo loppuvaiheen tilanne silmiä enää hivellyt. Joskus tulee tien pää vastaan, mutta vahvajuurisia puuvartisia ei ole kovin helppo saada poistettua, joten miehesi teki suuren työn - lopputulos on oikein siisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin naulan kantaan! Siistiä työtä myös mieheltäni. Kahden isosti hallitsevan puun poistuminen pihalta olisi luullut vaikuttavan enemmänkin, mutta kas kummaa, eipä käynytkään niin.

      Poista
  7. Kaunishan tuo on ollut, mutta ymmärrettävästi joskus on luopumisen aika. Ihan tuli hiki katsellessa työmaata. Siististi toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan paino sanalla ollut! Yllättävän helposti kuulema irtosi lopulta. Olen tyytyväinen lopputulokseen.

      Poista
  8. Syreeni on kaunis mutta onhan se ongelma joissain kohdin puutarhaa, eikä aina lähde kauniiseen kasvuun kun sen leikkaa alas.

    VastaaPoista
  9. Melkoisen työn olette tehneet syreenin kanssa. Todella kaunis se on ollut, mutta uuden saa kohtuu pian kukkivaksi. Tai ehkä jonkin toisen pensaan tilalle, jos niin haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä isompi työmaa oli yli 30v. terijoen salavan poisto! Tuo meni siinä sivussa:) En ole vielä ehtinyt miettiä mitä tilalle vai tuleeko mitään, sen näkee ens vuonna.

      Poista
  10. Joskus vain nämä tulee tiensä päähän ja ne on poistettava. Hyvin siistiä jälkeä teitte ja kauniisti kiitit näistä vuosista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Kiitos, olipa kivasti huomioitu myös sinulta 😊

      Poista
  11. Huh, huh! Kylläpä helpotti. Syreenihaasteita on siis muillakin. Meillä on yksi syreeneistä oikea murheen kryyni. Se kasvaa ihan hupsusti; oksia kasvaa maata myöten, ylöspäin oksat ota liurakkeita. Tämä leikkaamisesta huolimatta. Tänä kesänä annoin oksasaksilla syreenin oksille kyytiä. Jos ensi kesänä syreeni kasvaa hupsusti, niin kaivan syreenin pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti. Nuorena syreeni on kaunis, mutta kun ikää alkaa olla kymmeniä vuosia, ei se enää pysyy nättinä. Leikkaaminen vaan kiihdyttää versokasvua. Viisainta olisi vaan kerralla malttaa luopua ja istuttaa uusi tilalle.

      Poista
  12. Ny on avaraa! Syreenien vesiversot on niiiin ärsyttäviä. Mäki taistelen niiren kans joka vuasi.
    Olis sulle kesäänen haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Vastauksena molempiin toteamuksiin :) Olenkohan vastannut tuohon haasteeseen.... nyt vasta huomasin nämä kaksi viimeistä kommenttia.

      Poista
  13. Meiltä löytyy myös tuollainen suurempi syreeni pihamaalta. Tarkoitus olisi hävittää se muutaman muun puskan kanssa. Hyvä tietää, ettei ole yksin näiden syreenipuskien ongelmien kanssa. Vaihtolava täytyy kuitenkin saada pihaan ennen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreeni on valtavan kaunis kukkiessaan ja olleessaan oikeassa iässä. Vanhemmiten se vaan ränsistyy, ei voi mitään. Tsemppiä syreenin kanssa!

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!