Kirjoitus on normaalista poiketen aika pitkä, mutta arvostaisin jos jaksat lukea ja varsinkin kommentteja odotan kiitollisuudella💚
Jos olet nuorempi lukija, yllätyt ehkä monista haasteista, joita nykypäivän puutarhuri kohtaa harvemmin. Aloitin 1989 hyvin pienimuotoisesti puutarhan perustamisen ja varsinaisesti pääsin vauhtiin vasta 2000-luvun alkupuolella. Välissä on ollut vuosien sairasteluita, mutta periksi en ole antanut!!
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
.JPG)
1989
Kun muutimme tähän taloon, pihassa ei ollut käytännössä mitään. Pääsin aloittamaan lähes tyhjältä pöydältä. INTOA oli valtavasti, RAHAA ei yhtään ( iso laina otettu). TIETO ja TAITOkin oli hakusessa.
🌳ALOITTELEVA PUUTARHURI OTTAA KAIKEN MATERIAALIN VASTAAN, YMMÄRTÄMÄTTÄ SEURAUKSIA
Kun joku tarjosi kasveja tai pensaita, ne otettiin kaikki ilolla vastaan. Niistä maksetaan oppirahoja vieläkin.
Ensimmäisten vastaanotettujen joukossa oli TUOKSUVATUKKA. Sitä istuteltiin tietysti useampaankin paikkaan ja sitähän riittää edelleenkin riesaksi saakka. Olisi kannattanut vuosien saatossa pitää sitä tarkemmin silmällä ja puuttua heti liialliseen leviämiseen. On silti hyvä pensas oikeassa paikassa ja silmällä pidon alaisena.
.JPG)
Hyvin on viihtynyt, on tehnyt jopa marjoja, mikä on Arno Kasvin mielestäkin harvinaista.
Toinen mitä sain, enkä enää huolisi pihaani, on PIISKU. En tiedä onko Kanadan piiskua vai mitä, kasvaa minun mittaiseksi ja on levinnyt vuosien saatossa usealle neliömetrille vallaten ja syrjäyttäen muut kasvit. Nyt on sota menossa tätä vastaan, kuulette myöhemmin lisää...
.JPG)
Tunnistaako joku mikä piisku kyseessä?
TERIJOEN SALAVIA ihailin aina, olivat kauniita ja pyöreitä puita, nyt niistä lopuistakin haluaisi päästä eroon. Kun ensimmäiset saadut oksapötköt juurtuivat huonosti, ostin peräti kolme rungollista puuta ensimmäisten hankintojen joukossa! Voi minua, sanonko mitä!
.JPG)
.JPG)
Jo kymmenen vuotta sitten tehtiin ensimmäiset tapitukset puun risuunnuttua todella pahasti. Monet sanoo ettei näin saisi tehdä, mutta kyllä se siitä kasvoi uudestaan pyöreäksi puuksi.
🌱MAAPOHJAAN EI OSANNUT / RAASKINUT KIINNITTÄÄ TARPEEKSI HUOMIOTA
Mullan ostaminen ei tullut kuuloonkaan, ei moniin vuosiin, rahaa piti käyttää paljon tarpeellisempaan ja järkevämpään, kuten kolmen lapsen tarpeisiin, vaatteisiin, lainoihin ja ruokaan koko perheelle. Kaivoin kivistä maata ja tökkäsin alut siihen. Jos ei kasvanut, ei voinut mitään. Monet kuitenkin kasvoivat kituen, mutta hengissä olivat. Paikka paikoin maa oli parempaa ja siinähän osa villiintyi sitten. Nykyisin tuntuu olevan melkein kasville kuin kasville oma multa ;)
👫HARTIA VOIMIN, LAPIO JA KOTTIKÄRRYT APUNA
Meillä ei ole koskaan ollut työkoneita, ei edes traktoria käytetty apuna puutarhan perustamisessa. Kaikki olemme miehen kanssa hoidelleet ns. hartiapankilla ja oltiin jopa ylpeitä siitä. Yhtään istutusalueen pohjaa ei ole kaivettu koneella, isoin työ käsivoimin tehtiin pionipenkkiä varten, kun lapioitiin yli puoli metriä syvä hauta. Jo vuosia olemme tehneet kohopenkkejä suoraan nurmikon päälle, olikin se "hullun" hommaa kaivaa maata ja ostaa sitten se täyteen multaa ja lisäksi päälle. Toki joillekin pensaille joutuu kaivaa edelleen kuopat. Ainoa kone joka on tuotu pihaan vasta ihan viime vuosina, on kannonjyrsin ja sekin vain yhdelle kannolle. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut viisasta antaa kaivurin kuopaista tätä kivistä tonttia jostain kohdin, olisi itse päässyt vähemmällä.
👀VÄÄRÄ KASVI VÄÄRÄSSÄ PAIKASSA
Kun ei ollut tietoa, tuli istutettua kasveja melkein minne sattuu. Ei voinut googlettaa 1990-luvulla😁
Usein oppi vasta kantapään kautta, miksi joku kuolee väkisinkin tai kituu liiassa auringossa tai varjossa. Siirtelemällä kasveja oppi huomamaan missä ne viihtyy. Nykyisin nämäkin tiedot löytyy muutamalla klikkauksella. Nykyisin kaikki sujuu vaivattomammin, nuoret puutarhan perustajat eivät varmaankaan tiedä millaista se oli, kun kaiken tein erehdyksen ja oppimisen kautta.
🌷MISTÄ TIETOA, MISTÄ KASVEJA?
Alkuvuosina kirjasto oli oikeastaan ainoa paikka mistä sai tietoa. Puutarhakirjat kuluivat käsissäni ja taisi niitä lehtiäkin alkaa ilmestyä. Myös äidiltä sain ohjeita ja neuvoja, olisi joidenkin kasvien kohdalla pitänyt uskoa ja jättää ottamatta (esim. kannusruoho), ei sitä saa pidettyä kurissa. Kirjoja ja lehtiä lukemalla opin pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Tieto lisäsi myös tuskaa, kun tajusi miten väärin olin tehnyt lähes kaiken. Netin tultua avautui aivan uusi luku puutarhan hoidon ja tiedon suhteen. Kunpa olisi kaikki se tieto mitä nyt on, ollut jo silloin ollut käytettävissä, olisi säästynyt paljolta murheelta, ajan tuhlaukselta ja rahaakin olisi säästynyt...ehkä.
Alussa ei ollut käsitystä mistä voisi edes saada kasveja. Ihka ensimmäiset marjapensaat tilasin kukkakaupan kautta vuokra-asunnon pihaan joskus 1980-luvulla 😄 Ensimmäiset kasvit tänne ostin kotipihassaan kasvattavalta ja myyvältä puutarhurilta. Ne kuuluvat edelleen pihani kasvivalikoimiin yli 30 vuoden jälkeen: matalat maksaruohot. Sitten alkoivat puutarhojen myyntiautot liikkua alueellamme, sieltä ostin joitakin kasveja. Lopulta avattiin puutarhamyymälöitä ja myytäviä kasveja ilmaantui markettien puutarhaosastoille jne. Vanhemmat puutarhurit tietävät kyllä tämän kehityksen.
.JPG)
.JPG)
VEIKÖ PUUTARHA TERVEYDEN?
Tätä olen monesti pohtinut. Yleensä sanotaan liikkumisen ja kaikenlaisen tekemisen olevan ihmiselle hyvästä. Kieltämättä mieleen tulee ne sadat (riittääkö?) tunnit kun konttasin tai istuin jalkojeni päällä kynsien ja kuopsutellen milloin mitäkin kohtaa. Nykyisin nivelrikko polvissa on niin paha, että välistä en pääse häävin kävelemään. Portaat on tuskaa ja vaiva estää osallistumasta moniin juttuihin. Ärtyikö selkäni sairaus/vamma liikaa kaikesta lapioimisesta ja kaivamisesta, asia josta en tuolloin tiennyt, mutta joka olikin ollut minulla lapsesta saakka. Lopulta olin työkyvytön useamman vuoden.
Luultavasti tekisin paljolti silti kaiken uudelleen, kuunnellen enempi kehon varoitusmerkkejä ja käyttäisin ehkä koneita apuna pahimmissa paikoissa.
Se ilo mitä puutarha antaa, se on parasta ja kauneinta🌸🌳🌱
Kuinka moni tunnistaa edes jotakin omakseen tästä postauksesta? Oliko mitään tutun tuntuista? Olisi mielenkiintoista kuulla miten teillä on hommat edenneet.
Kun nyt tänä päivänä katson puutarhaamme, olen ylpeä saavutuksistamme. Yhdessä olemme ahertaneet, lähes tyhjästä lähdetty liikkeelle eikä koskaan ole satsattu mihinkään kalliiseen. Pihamme on maalaispiha, luonnonkivistä olemme rakentaneet kukka-altaita, reunuksia ym. Rakkaus kasveja ja kukkia kohtaan näkyy monivuotisten lajimäärässä, joita oli parhaimmillaan yli 350. Lukemattomat perennat olen itse kasvattanut siemenistä, jakanut omista ja kesäkukatkin pääosin kasvattanut itse jo ihan säästösyistä.
Multa on kyllä ehdottomasti kalleinta mitä tänne on hankittu.
Hyvinkin tuttua tuo kaikki. Rinnetontti mikä aivan täynnä kiviä joita olen kasoittain kaivanut jotta sai jotakin istutettua. Samoihin aikoihin rakennettu talo meilläkin eikä todellakaan ollut mitään pihabudjettia siihen aikaan. Hyvä kun sai ruoan perheelle ja tolkuttomat lainankorot maksettua.
VastaaPoistaVielä kaivelen pihalla ja jotakin istuttelen lisääkin. Nivelrikko perinnöllisenä ollut jo kolmekymppisestä eli kauan. Polvessa keinonivel ja toinenkin polvi sitä kaipaa.
Mutta liikkua yritän ja touhuta pihalla.
Hyvää jatkoa ja toivottavasti pysyt terveenä.
-Eeva-
Kiitos kommentistasi Eeva 🙂 Kuulosti myös tänne päähän tutulta, oli ne korot hurjia, lyhennystä vain vähän. Niin vain selvittiin, molemmat perheet👍🏻
PoistaNivelrikko on todella viheliäinen vaiva, Tsemppiä sullekin ja mukavia puutarhapäiviä 🦋🌸
Hyvinkin tutulta kuulostaa;)
VastaaPoistaEnsimmäiset kasvit sain äidiltäni ja miehen tädiltä. Kun niitä kävin hakemassa, en tiennyt kasveista juuri mitään, keskustelu sujui kutakuinkin näin: minkä värinen kukka tässä on ja miten korkea kasvista tulee:) Ja tämä oli vuosituhannen vaihteessa. Seuraavana talvena sitten tutustuin kasveihin kirjojen ja sen netinkin avulla ja siitä se hurahdus sitten lähti.
Näinpä :) Kuulostaa tuokin tutulta. Kirjoista sai kyllä hyvää tietoa, mutta nopeaa se ei ollut. Koko talven seutu meni kirjoja plärätessä ja tehdessä muistiinpanoja. Se oli kovin petollistakin se tiedon etsiminen ja kuvien katselu, lompakko keveni väkisinkin, sen mitä nyt kulloinkin oli mahdollista. Kiitos kommentoinnista ja lukemisesta Anu.
PoistaOlipa ihana lukea tätä tarinaa😍Kaikki vain rakkaudesta lajiin, niin sanotusti.
VastaaPoistaPaljon olette työtä tehneet ja se kyllä näkyy tänä päivänä. Tuota terveyspuolta minäkin aina joudun ajattelemaan, mutta kun puutarha on itselleni se palautumispaikka ihmisläheisen työni vastapainoksi. Pakko on kuitenkin ottaa minunkin aina huomioon, ettei rehaa itseään puutarhassa työkyvyttömäksi. Yrittäjälle se olisi suoranainen katastrofi!
Olen itse vähän tällainen huithapeli puutarhuri. En kauheasti mieti onko joku kasvi varjon- vai auringonrakastaja. Istuttelen niitä sinne, missä on kulloinkin tilaa. Ja sitten siirrellään. Kasvatan myös paljon siemenestä, ja sinun kasvatustarinoitasi on ollut kiva lukea. Italianpantahirssiä on tulossa tälle kesälle, kiitos sinun inspiraatiosi😄
Voi kiitos Liisa:) Nimenomaan, rakkaudesta lajiin, oli hyvin sanottu. Terveyttä ja sen menettämistä ei välttämättä osaa ajatella, ennen kuin se tapahtuu. Kuten Minna tuolla alempana kirjoitti, aina ei voi tietää mikä johtuu mistäkin, jos ylipäätään johtuu. Yrittäjänä joudut olla tietysti vielä varovaisempi.
PoistaHätänen puutarhuri olen tai olin ainakin aiemmin vielä enempi. Kaikki pitäis olla nopeasti valmista, mieluusti eilen. Ennen reuhasin yömyöhään, jos olin päättänyt jonkun tehdä valmiiksi. Ei hyvä!
Siemenkasvatus on ollut tärkeässä roolissa meillä molemmilla, ja kun kerää omista vielä siemenet, kasvit on käytännössä ilmaisia. Kiva kuulla inspiroitumisestasi :)
Olipa kiva lukea puutarhanne syntytarinaa ja sen eteen vuosien aikana tehtyä työtä. Meilläkin nykyisen puutarhan perustamisen alkuaikana lähes kaikki työt tehtiin mieheni kanssa ilman konevoimaa. Vain salaojat ja kaadettujen puiden kannot kaivatettiin konevoimin. Olen usein miettinyt, että olisi kiva tietää se tuntimäärä, jonka olemme vuosien aikana pihaamme eteen tehneet.
VastaaPoistaKiitos sinulle:) Olen joskus miettinyt samaa, mutta parempi olla laskematta kulutettuna tunteja tai vuosia:) Nautitaan lopputuloksista. Teillä on menty samalla lailla tekemisen suhteen. Rakkaampi tulee, kun itse vääntää, eikö?
PoistaOli mielenkiintoista lukea tämä puutarhan alkutarina. Voin aivan täysin jakaa alkukommenttisi myös omalta kohdaltani. Rahaa ei ollut puutarhaan ja suurimman osan kasveista sain tutuilta. Yllättäen tuoksuvatukka tuli meille ihan samalla tavalla ”lahjana”.
VastaaPoistaPuutarhakirjoja tuli kulutettua ahkerasti (sitä yhtä ja kahta, mitkä olin saanut), kun piti etsiä tietoa kasveista.
Saitte joka tapauksessa upean puutarhan vaivoja säästämättä!!
Kiitos Päivi:) Raha on varmasti monille se asia, joka on jarruttanut ainakin alussa. Monet ovat rakentaneet talon tai ostaneet ja perheen tarpeet tulee ensin, totta kai.
PoistaKiitos kannustavista sanoistasi :)
Aivan mahtavan mielenkiintoinen kirjoitus!
VastaaPoistaTäälläkin on hieman samantyyppinen tarina, olemassa oleva piha, johon on vähitellen istutettu monenlaisia kasveja ilman konetyötä ja suuria investointeja materiaaleihin. Useita kasveja olemme saaneet ja onneksi ne ovat olleet hyvin maltillisia leviämään. En tiedä mistä tuoksuvatukka on aikoinaan tullut, sitä on nyt useammassakin paikassa, koska olen sitä siirtänyt. :) Minusta se on mahtava, kasvaa nopeasti ja peittää rumia kohtia ihanilla suurilla lehdillään. Minusta tuntuu myös että se levittää hyvää tuoksuaan laajalle.
Tuota piiskua googletin kuvahaulla ja vastauksen mukaan se olisi todennäköisesti kanadanpiisku (Solidago canadensis) tai sen lähisukulainen isopiisku (Solidago gigantea). En osaa yhtään arvioida, onko vastaus oikea. :)
Joitakin kasveja olen joutunut siirtämään paremmalle paikalle. Koetan valita helppohoitoisia kasveja, jotka pärjäävät täällä ilman suuria suojauksia ja muita toimenpiteitä. Siirtelen myös luonnonkasveja mielestäni kauniiksi ryhmiksi. :)
Nuo puutarhaliikkeiden myyntiautot olivat asia, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Lieköhän sellaisia ollut täälläpäin? Olisipa mainio palvelu. --- Tästä lähtien aion muuten vähentää kasvien ostamista ja varsinkin ulkomaisten; esimerkiksi argentiinanlattanaa en todellakaan halua pihassamme nähdä...
Minulle puuhailu pihalla on pakoa tylsistä sisätöistä ja melkein aina ilahduttavaa. Nähdä istuttamansa puun hujahtaneen isoksi tai perustamansa kukkapenkin täynnä pörriäisiä, nämä ovat iloja joita ei voi rahalla ostaa... tai ehkä voi, mutta ei se tuntuisi samalta. :)
Tosiaan te voitte olla ylpeitä kauniista puutarhastanne. Toivottavasti saatu hyvinvointi on reilusti suurempaa kuin fyysiset vaivat. Ihanaa kesäkuun alkua!
P.S. Kastelin ranskantulikukkia kevään kuivana kautena ja nyt niillä on komeat vihreät lehdet... <3
Kiitos Sara:) Aika paljon yhtäläisyyksiä löytyy meidänkin pihoiltamme. Harvemmin niistä alkuajoista tulee puhetta, mutta minusta oli tärkeää ottaa sekin esille. Tuoksuvatukkaa löytyy siis sieltäkin on tosiaan ihan hyvä peitekasvi sopivassa paikassa. Kanadanpiiskuksi olen itsekin mieltänyt, siinä on kasvunvoimaa, voi mahdoton.
PoistaTäältäkään ei löydy mitään erikoisia tai kovia talvisuojauksia vaativia kasveja, samoin luonnonperennoja löytyy myös. Mielellään hankin sellaisia, jotka istutetaan, kastellaan ja sitten annetaan olla :) Jo V-vyöhyke asettaa omat rajoituksensa kasvivalinnoille. Toki olen ostanut muutaman III tai IV viihtyviä ja ovat hengissä vielä, mutta pääosin satsaan tällä tai vielä ylempinä viihtyviin.
Myyntiautot liikkuivat tosiaan 90-luvulla täällä maalla, meillä oli n.100 km lähimpään taimitarhaan. Joskus jopa soitin ja tilasin jotain, varmistin näin saatavani. Se oli hyvää palvelua.
Juuri näin, rahalla ei voi ostaa tunnelmaa, minkä saa vain itse tehden! Olen panostanut viime vuosina erityisesti perhosten ja pörriäisten hyvinvointiin niin paljon kuin pystyn ja osaan. Kyllä niitä täällä pyöriikin ja pörisee:) Kiitos kauniista sanoistasi ja toivotan sinne myös ihanaa kesäkuuta:)
Moi, mukava lukea tätä kirjoitusta ja tässähän tulee puutarhan historiaakin esille 🌸🌸🌸
VastaaPoistaKiitos sinullekin paljon:) Historia ja alkuajat ovat tärkeitä.
PoistaMielenkiintoisia tarinoita. Olen sinua selvästi nuorempi mutta ei minunkaan lapsuudessani ollut nettiä käytettävissä, vaan tietoa etsittiin tarvittaessa puutarhalehdistä ja -kirjoista tai kyseltiin tutuilta. Äidin kanssa aina välillä pohdimme, mikä mahtaa mitäkin kasvia vaivata tai milloin sitä voisi jakaa. Puutarhamyymälöitä silloin jo oli mutta ei kovin lähellä lapsuudenkotiani. Harvakseltaan sieltä käytiin mitään etsimässä. Taimia vaihdeltiin tuttavien kesken ja jaettiin omista. Tunnen itseni aika vanhaksi kun puhun "nettisukupolven" kanssa.
VastaaPoistaOmaa puutarhaa on rakennettu puutarhamyymälöiden ja netin aikaan mutta samaistun kyllä tuohon, että ylimääräistä rahaa ei ole laittaa ihan mihin vain. Vaihdan mielelläni kasveja tai siemeniä toisten harrastajien kanssa ja esikasvatan mahdollisimman paljon itse siemenestä. Kukkapenkit kaivetaan lapiopelillä ja ostomultaa laitan vain ruukkuistutuksiin ja taimien esikasvatukseen. Ehkä puutarha onkin siksi itselle merkityksellisempi kun kaikkea ei ole saanut valmiina. Tämä huokuu sinunkin lopputeksteistäsi.
Välillä on tullut pohdittua sitä, mitä kaikki kyykkiminen ja kaivelu mahtaa tehdä terveydelle mutta toisaalta voiko sitä koskaan tietää, mistä mikäkin vaiva on peräisin. Ehkä sen nivelrikon olisi saanut joka tapauksessa vaikkei olisi koskaan kontannut kukkapenkissä. Tai voi olla saamatta, vaikka tekisi mitä. Yritän kuitenkin itse muistaa vaihdella työasentoja ja kuormittaa kroppaa tasapuolisesti, jotta olisi edes pieni mahdollisuus minimoida riskejä. Nämä sinun juttusi, jossa kerrot vaikeuksistasi, ovat hyviä herättäjiä meille nuoremmille, joilla ei ehkä vielä ole mitään vaivoja. Varsinkin tuo, että pitäisi kuunnella kehon varoitusmerkkejä, on hyvin tärkeää. Kiitos siis, että jaat tietoa, vaikka se ei välttämättä ole aina helppoa.
Netti on muuttanut monella lailla elämää, myös puutarhan puolella. Hyvin ollaan silti pärjätty, eikös? Juurikin tämä, puutarha tuntuu todella omalta, itse tehdyltä, kun tietää jokaisen kasvin taustan. Oli se sitten ostettu, saatu joltakin ja varsinkin ne itse siemenistä kasvatetut ovat niitä rakkaimpia.
PoistaNäinhän se on noiden vaivojen kanssa, mikä johtunee mistäkin, mene ja tiedä kun eivälttämättävoi olla varma. Jos joku hyötyy näistä kirjoituksistani, niin se on enempi kuin hyvä! Monesti mietin viitsiikö kirjoittaa enempää vaivoistaan, kokeeko joku sen myötätunnon haalimisena tmv. Se ei ole tarkoitus, vaan se on itselleni realismia vuoden jokaisena päivänä ja korostuu nimenomaan rakkaassa harrastuksessa. Kiitos Minna :)
Kyllä tutulta kuulostaa osittain. Aloitin tämän oman puutarhani vasta 2006, sitä ennen oli toki puutarhakokemusta muualta, mutta omaa pysyvää kotia ei sitä ennen ollut.
VastaaPoistaNyt tosiaan tajuaisi istuttaa ensin esimerkiksi tuulensuojakasveja ja pystyttää aitoja tai pensasaitoja ja vasta sen jälkeen tehdä kukkapenkkejä. Maan parantaminen olisi myös prioriteetti, sillä eiväthän kasvit viihdy vain siihen maahan tökättyinä, mitä tontilla valmiiksi on – tai aniharvoin.
Te olette tehneet superhienon puutarhan aivan tyhjästä!
Kiitos Saila kauniista sanoistasi:) Puut, pensaat ja muu suojaus olisi tosiaan hyvä tehdä ensimmäisten joukossa, jo siksi kun kasvavat hitaammin. Toisekseen jos täyttää tontin muilla istutuksilla, puille ei välttämättä enää löydykään tilaa. Maaperän tärkeyttä ei tajunnut alussa yhtään, sattumalta joku lähti kasvuun, useimmat ei. Mutta kuten sanoin, oppirahat on maksettu!
PoistaVarmasti henkinen hyvä olo ja tekemisen riemu on korvannut pitkälti tuota fyysistä puolta. Mitä sitten olisit tehnyt? Jotain, mikä ei edes kiinnota mutta on helpompaa? En usko. Mieluisat asiat vetää puoleensa.
VastaaPoistaMinulla ei ole kuin satunnaisia puutarhapyrähdyksiä, eikä niitäkään joka vuosi🤣 Olen vuosikymmenten myötä pistänyt pystyyn useammankin yksittäisen kasvimaan mutta aina ne ovat lopulta päätyneet nurmikoksi. Hyvän idean perässä olen jaksanut "yli-inhimillisiä" ponnistuksia. Olen verrannut joitain juttuja käsitöihin: tulee idea, jonka haluan toteuttaa. Sitten tuon idean pitäisi jaksaa omillaan, koska se on ikään kuin valmis.
Niin totta tuokin Sartsa:) sitä pitää tehdä, mistä tulee hyvä mieli ja mikä kiinnostaa. Sitä olen seurannut. Minulle on sanottu myös että ei olisi ollut varaa laittaa näin paljon pihaan!! Mistä sanoja tiesi mitä olen maksanut ja millä keinoin keplotellut kasveja pihalleni (kasvattamalla, saamalla ym). Toki nekin rahat olisi voinut polttaa savuna ilmaan, juoda kurkusta alas tai pitää yllään. Ketään tällä kommentilla arvostelematta tai pahaa mieltä tuotamatta! Jokainen käyttää siihen mistä tykkää.
PoistaMinäkin joskus innostun asioista ja ne saattavat yhtä usein lopahtaa, uskon aika monella olevan samoja kokemuksia.
Kuin omaa puutarhahistoriaani olisin lukenut. Taloa rakentaessamme ei ollut tapana huomioida valoja ja vesipisteitä pihalle sisäänkäyntejä ja talon seinustaa lukuunottamatta. Siinä yksi asia, jota olen harmitellut. Jälkikäteen niitä on huomattavasti vaikeampi laittaa. Raha oli tiukalla, lapset pieniä ja itse talossakin oli tekemistä. Työkaverini teki meille puutarhasuunnitelman, mutta yhä ihmettelen, kuinka ammattilainen tunki 1500 neliön pihalle 24 omenapuuta. Niistä neljä toteutui. 80-90 -luvulla painotettiin hyötkasveja eli marjapensaat, hedelmäpuut ja perunamaa piti olla. Sekä pensaista sinullekin tuttu tuoksuvatukka, angervot ja hanhikit. Rhodoistakin suunnittelijamme tykkäsi laittaen niitä talon ikkunoiden alle. Aika pian huomasimme, etteivät rhodot tule kestämään katolta putoavaa lunta. Muutama rhodo laitettiin, mutta ihan eri paikkaan.
VastaaPoistaNettiä ei ollut, mutta puutarhakirjoja kirjastossa ja monia ystäviä, joilta sain vinkkejä. Kaikki saadut kasvit kelpasivat. Niitä sitten ripottelin sinne tänne saadakseni nopeammin vehreää. Nyt en istuttaisi ainuttakaan pikkutalviota, suikereoalpia enkä pajuangervoa. Ehkä en edes kevätkaihonkukkaa, jota sitäkin on kaikkialla.
Konevoimaa meidän pihalla ei ole kovin paljon käytetty. Rakentamisen vuoksi kasoihin varastoidut maamassat urakoitsija levitti. Sen jälkeen lapion ja haran varressa on ollut minä. Paitsi viime kesänä sentään otin nuoren kaivurikuskin kaivamaan metsäruusun pois. Alkuvuosina käytin rahaa multaan, jota kipattiin lavalta nykyisen pikkupuutarhan paikalle. Nykyisin meille ei voi oikeastaan mitään kipata minnekään, jonka vuosi tilaan tarvitessa multaa ja muita maa-aineksia säkeissä tai suursäkeissä. Onneksemme tonttimme maaperä on hiekkapitoista, joka tosin syö multaa ja imee veden. Mutta muuten se on helppoa kaivaa, eikä toisaalta vesi jää minnekään seisomaan.
Ilolla ja sydämellä olen puutarhaani kaikki vuodet rakentanut. Pikkulapsivaiheessa aikaa ei ollut riittävästi ja sairaus vei meidänkin perheessä monta vuotta. 2000-luvun alkaessa hurahdin jotenkin totaalisesti puutarhaan ja sillä tiellä olen edelleen.
Puutarha ei ole vienyt terveyttäni. Pikemminkin se on parantanut minua, vaikka monet työt puutarhassa ovat fyysisesti raskaita. Puutarhassa touhuaminen on mielen kannalta erinomainen paikka surra ja iloita. Nivelrikko sormissa on alkanut vaivaamaan liikaakin, mutta toistaiseksi se on pysynyt kurissa, eikä ole estänyt lapion varteen tarttumista.
En enää tästä nuoremmaksi tule, joten väkisinkin tulee pohdittua, kauanko tällaista työmaata jaksaa ylläpitää. Tämä on kuitenkin niin rakas ja tärkeä asia elämässäni, etten ehkä muuta halua. Kenties kaadun suoraan lapionvarresta kompostoriin maatumaan.
Kiitos Between pitkästä vastauksestasi:) Ei ollut pihavaloja täälläkään, eikä ole vieläkään. Kaikki puutokset mitä huomasi, olisi vaatineet rahaa, joten siihen se lopahti. Aina.
PoistaNo ohoh, ennen kuin ehdin jatkaa lukemista, mietin että neljä omppupuutakin olisi riittänyt, kuten sitten teittekin :) Ilmeisesti ajatteli teistä tulevan omenenviljelijöitä!
Kun mekin muutettiin tänne, äiti alkoi heti puhua marjapensaiden laittamisesta. Mehut pitää saada omasta takaa, ei niitä osteta kaupata, se oli kunnia asia. Maatalon tyttö siis olen alunperin. Perunaa kasvatettiin myös jne.
Voi pajuangervo on myös koettu ja hävitetty onnellisesti:) Ajattele, pikkutalvio kuoli minulla, samoin kevätkaihonkukan vei tappotalvi.
Hiekkapohjainen maa on helpompi, kuin kylmä vettä läpäisemätön savimaa. Hiekkaa täälläkin on ja niitä tuhannen kiviä:)
Luulen 2000-luvun olleen monille iso käännekohta myös puutarhassa, kaikki on tullut helpommaksi ja kätevämmäksi, mikä on totta kai hyvä asia.
Puutarhaan voi tosiaan jättää surut ja murheet, se hoitaa mieltä ja sielua. Varsikin henkisesti raskasta tai stressaavaa työtä tekeville se tarjoaa tärkeää vastapainoa. Siellä voi omassa rauhassaan miettiä asioita ja suunnitella.
Ikääntyminen on mielessä usein eikä hyvässä mielessä. Joka kevät miettii jaksaako enää, kykeneekö? Niin kauan me heilutaan lapion ja haravan varressa kuin peukalo liikkuu, eikö? Tuo loppu oli tavallaan hauska vertaus ja samalla surullisen onnellinen. Kiitos paneutumisesta vastauksen kanssa :)
Kyllä samantapainen tarina, salavat, kultapiiskut, vatukat ja kasvimaan marjapensaat tuli hankittua meillä jopa kolmeen paikkaan. Vasta kolmannessa ei ollut kiviä :)) Käsipelillä pääosin itse tein kaiken, mies ei halunnut (hän oli traktori-ihmisiä).
VastaaPoistaKerran koin kaikista onnellisimman hetken, kun olin saanut "kaikki" juolavehnät pois n.1x1 metrin penkeistä, joita oli ainakin 10, joka neliöltä kottikärryllinen juolavehnää. Kohopenkkejä harrastin. Niitä katselin ja koin että, nyt olen onnellinen, jos siihen kuolisin, kuolisin onnellisena. Se oli silloin.
En ole pystynyt katselemaan vieläkään kuviakaan viimeisestä pihasta, oli hyvin raskasta luopua pihasta, talosta ei niinkään.
Hyvää jatkoa sinulle!
Taistelu juolavehnää vastaan on myös todellista kamppailua. Kohopenkit ovat hyvä vaihtoehto ja monessa paikassa lähes välttämättömät.
PoistaVoin vain kuvitella miten vaikeaa on ollut puutarhasta luopuminen. Sait kaiken kauniiksi ja sitten on lähdettävä. Se on kova paikka. Kolmen puutarhan perustaminen on jo hatunnoston arvoinen suoritus.
Tuota lähtöä "sairastan" jo itsekin, joskus se on edessä ja pihaa ei voi kääriä matkaan eikä siinä vaiheessa sitä kykene hoitamaankaan, kun tästä lähdetään.