Mietteitä puutarhan pidosta

...ja inspiraation lähteistä

Nyt eletään joulukuuta, mutta olen jo kauan silmäillyt siemenluetteloita ja haaveillut, suunnitellut, kylvänyt, koulinut.....eivät mahtuisi mihinkään, jos kaiken toteuttaisi. Iskee välillä runsaudenpula kaikkien ihanien mahdollisuuksien edessä.

Sanoisin että juuri se ideointi on ehkä parasta puuhaa talvisin, kun kaipaa kesää ja edellisen kesän puurtaminen on jo ihanasti unohtunut:)

Tilasin muutaman uuden luettelon netin kautta, mutta ei haittaa vaikka katselee vanhojakin luetteloita, kukat pysyvät kuitenkin samoina ja sen pohjalta voi tehdä suunnitelmia.

Minua inspiroivat tässä puutarhaaharrastuksessa myös alan lehdet, joita olen tallettanut muutaman vuoden ajalta. Luen niitä säännöllisesti läpi vuoden ja yöpöydälläni onkin aina nivaska puutarhalehtiä yön unettomia hetkiä varten.... 
Olen lukenut samat lehdet  moneen kertaan, mutta aina niistä löytyy jotain uutta, joku artikkeli on voinut jäädä huomiotta ja inspiroivien ja upeiden kuvien katselu kelpaa aina.

Pihojen esittelyt ovat ehkä parasta antia näissä lehdissä, näkee miten muut ovat yhdistelleet kasveja ja kertovat kokemuksistaan. Niistä saa kivoja vinkkejä omaan pihaan, harva kuitenkaan kopsaa mitään suoraan sellaisenaan itselle. 

Joskus on vain sokea omalle tekemiselleen, eikä huomaa, miten jotkin kasvit sopivat johonkin tiettyyn paikkaan tai keskenään. 

Hyödynnän paljon myös netistä löytyvää tietoa, vierailen taimistojen kotisivuilla ym. Nykyisin netistä löytää apua pulmaan kuin pulmaan. Silti on välillä mukava lukea ihan kunnon perinteisiä puutarhakirjojakin.

Talvet ja keväät voisin tuijottaa illasta toiseen hyvin tehtyjä puutarhaohjelmia. Minua ei niinkään kiinnosta ne ohjelmat, missä muutos tapahtuu aina usean ihmisen ja koneiden voimin, nopeasti ja tehokkaasti, kaikki näytettynä puolen tunnin, tunnin ohjelmassa. 
Jälki on siistiä, mutta yleensä aika persoonatonta. Vähän kuin edustuspihoja, kaikki tarkkaan mietittynä. Ei ole epämääräisiä koukkaisuja sinne tänne, penkinlaajennuksia tai hetken mielijohteesta syntyneitä polkuja, latoituksia ym. 
Mitä tekevät ja ideoivat nämä ihmiset, joille on koko piha tehty valmiiksi naapuritontin reunoja myöten? Heille ilmeisesti riittää sen valmiin pihan vähäiset hoitotoimet.

Parhaita puutarhaohjelmia ovat mielestäni ne, joissa todella tehdään jotain, näytetään miten työt tapahtuvat, paljain, multaisin käsin. Monet englantilaiset ohjelmat ovat hyviä, viimeksi tuli mainio uusi ohjelmasarja, nimi totta kai hukassa, vaikka vasta sitä tihrustin boxista. Siinä perustettiin kokonaan uusi alue, alusta alkaen kolmen ihmisen voimin ja sen kehitystä, kasvua ja kasveja tutkailtiin intensiivisesti.

Minulle itselleni puutarhanhoito tarkoittaa mitä suuremmassa määrin omaa suunnittelua ja toteutusta, välillä hullujakin päähänpistoja. Vastoinkäymisiä, uusien asioiden kokeilua, itsensä voittamista ja vaikka mitä. 

Kauneus on katsojan silmissä ja oma puutarha on aina itselle kaunis. Siitä halutaan tehdä paikka, jossa viihtyy ja rauhoittuu. 

Jos siltä tuntuu, voi häärätä aamusta iltaan tai tyytyä keräilemään vain kuihtuneet kukat ja kuunnella puutarhan ääniä. Istua keinussa juomassa aamukahvia, katsella, kun jostain lehahtaa perhonen läheiseen kukkapenkkiin, altaalta kuuluu hiljaista vedensolinaa. 

Suljen silmäni, aurinko hivelee kasvojani...voiko olla autuaampaa olotilaa!

Kaikki eivät pidä kaikesta eikä ole tarkoituskaan. Sehän tässä kaikkein parasta onkin, jokainen voi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. No, toki joskus olosuhteet ja maaperä ym. vaikeuttavat hiukan toimintaa, mutta vaikeudet pitää yrittää voittaa.

Pahimpia vastustajiani ovat valtavat itikkalaumat, jotka viihtyvät alinomaa meidän pihalla vaanien minua verenhimoisina. Purkki jos toinenkin kuluu kesän aikani "ohovia" ja sitä pitää olla aina varastossa ja lähellä saatavilla.

Enkä kyllä tykkää käärmeistäkään, joita näkee lähes joka kesä useampiakin meidän pihalla ja moniko ohittaa pihan lähietäisyydeltä, mutta niin vain on niidenkin kanssa oppinut elämään ja touhuamaan. Lyhyt nurmikko ja hivenen varovaisuutta pelissä, niin selviää. Ja kättä pitempää mukana...

Meillä on lisäksi tosi kivinen maa ja se aiheuttaa usein ongelmia ja suurimpien kivien kohdalla on ollut pakko luovuttaa ja kaivaa uusi kuoppa pensaalle. Onpa tästä kaikesta seurannut jotain hyvääkin, ei lopu kivet kesken ja monet liuskekivet on kaivettu oman pihan reunamilta ja niistä on koottu kivipaaseja ja pylväitä. 

Kivet ovat ehdottomasti meidän pihan juttu! Sanonta; se mitä ei voi peittää, pitää korostaa, on muodostunut johtoajatukseksi, kun aikani taistelin niiden kanssa. Kaikki reunukset ym. on tehty luonnonkivistä ja muutenkin pihanlaitossa on ollut rento meininki.

MIKÄÄN EI OLE NIIN TÄRKEÄÄ, KUIN PUUTARHANHOITO EIKÄ SEKÄÄN OLE NIIN TÄRKEÄÄ! 

( muistaakseni kiinalainen sananlasku)