26.5.2022

ORVOKIT, Violet

Tänä keväänä teki mieli hemmotella itseä kukilla ja mahdollisimman aikaisin. Normaalisti laitan kesäkukkia vasta kesäkuussa hallojen loputtua, mutta orvokit on siitäkin niin ihania etteivät vähästä säikähdä. Ensimmäiset orvokit ilmestyivät etukuistin parvekelaatikoihin jo 9.5. eli varmaan aikaisemmin kuin koskaan ennen.

En lähtenyt merta edemmäs kalaan, vaan marssin paikalliseen Hankkijaan ja kuulin ilokseni orvokkien saapuneen heille läheltä, naapurikylän taimistolta eli kannatin lähiseudulla tuotettua. Siitäkin tuli hyvä mieli 😊

Orvokkihyllykköjen äärellä melkein sokaistui kaikesta ihanuudesta ja piti päättää mitä värejä ottaa. Teki mieli ottaa kaikkia, -värejä- mulle- tänne- heti- ja paljon 😄

Punaiseen ihastuin heti

Teki mieli ostaa ostaa kaikkia ihania värejä. En kuitenkaan saanut ihan niitä värejä mitä halusin, mutta uusi reissu olisi tiedossa myöhemmin...
Oranssi amppeli on ostettu muualta ja taisi muuten olla ihan toukokuun alussa, heti kun ilmestyivät kauppoihin.


Nämä vaaleat jäivät yli, joten tein niistäkin amppelin.
 

Toisella reissulla löytyi mitä etsin; vaaleamman keltaisia ja oransseja.

Sekaan vähän punertavaa ja lilaa

Vois taas joskus kokeilla kasvattaa itsekin, jotakin erikoisempaa sorttia. 
Tykkäätkö sinä orvokeista ja oletko koskaan kasvattanut itse?

Hyvää helatorstaita!


20 kommenttia:

  1. Tosi kaunis tuo punainen orvokki! Ei niitä juuri normimyymälöissä näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siksi nappasinkin ne heti matkaan, kun ei niitä ollut läheskään yhtä paljon kuin muita värejä.

      Poista
  2. Ihanasti väriä noista isoista orvokeista tuleekin! Harvemmin hankin kesäkukkia, mutta tykkään kaikista pienistä orvokeista, joita voi puutarhaan istuttaa. Luonnostaankin täällä kasvaa mm. aho-orvokkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli :) Olisin voinut helposti ostaa myös pieniä orvokkeja, mutta niistä oli huonosti värejä tarjolla tuolla. Aho-orvokkia löytyy meidänkin pihalta :)

      Poista
  3. Anonyymi5/27/2022

    Sulla on siellä niin monenlaista orvokkia, mutta ihania ovat kaikki!

    VastaaPoista
  4. Kauniit orvokit puoltavat aina paikkansa.

    VastaaPoista
  5. Tykkään orvokeista. Niitä tulee yleensä hankittua ihan ensimmäisiksi kesäkukiksi, kun pärjäävät viileämmässäkin säässä. En ole kasvattanut itse. Toki voisi joskus kokeilla.
    Orvokkien väriloisto on upeaa. En yhtään ihmettele, että halusit itsellesi sitä ja tätä. Kesäkukkakaupassa menee aivan sekaisin kaikkien ihanuuksien keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä ne onkin niin suosittuja kesäkukkia. Orvokkeja voisi myös kokeilla kasvattaa myöhemmin keväällä/ alkukesästä. Niistä saisi mukavasti syyskukkia, jotka kestää pitkälle syksyyn. En ole ikinä saanut keväällä ostettuja orvokkeja menemään syksyyn asti. Vaikka olen leikannut matalaksi, niin ei niistä tule enää.

      Poista
  6. 'Orvokkini tummasilmä' Kauniita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat tuottaneet hyvää mieltä jo viikkoja, eikö ne silloin olekin hintansa arvoisia :)

      Poista
  7. Mikä ihana färikimara! Orvokit o eherottomasti ensimmääsiä kesän merkkiä. Ostan useemmiten jo äitienpäiväksi. Nykyysin niitä piänikukkaasia. Koskaan enoo kasvattanu itte. Joskus pitääs koittaa sitäki.

    VastaaPoista
  8. No kyllä tykkään, orvokkeja on saatava joka kevät! Tänä keväänä minullakin on värikkäämpiä kuin aikoihin. Joskus olen kokeillut kasvattaa siemenistä ja aika hyvin itivät ja kukkivatkin:)

    VastaaPoista
  9. Punainen orvokki on erityisen kaunis. <3 Tänä vuonna en ole ostanut orvokkeja, mutta viimevuotiset olivat itsestään siementäneet ruukkuun, joten nyt saan nauttia siementaimien kukista. Alkuperäiset kukat olivat sinisiä, mutta siementaimissa on ihanasti erilaisia sinisen ja violetin sävyisiä kukkia. Lisäksi esikasvatin pihan "villiorvokkien" (en ole varma mitä orvokkilajia ne ovat, mutta ne ovat itsestään ilmestyneet kukkapenkkiini) siemenistä taimia, mutta ne eivät ole vielä aloittaneet kukintaa. Orvokit kuuluvat ehdottomasti parhaisiin kesäkukkiin niiden kestävyyden, kauneuden ja pitkäkestoisen kukinnan ansiosta.

    VastaaPoista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!