3.5.2022

SUORAKYLVÖILLÄ kesäkukkakimppuja

Kaikki eivät pysty tilojen puutteen vuoksi esikasvattamaan kesäkukkia. Kaikki eivät toki haluakaan, ehkä ei ole aikaa eikä välttämättä taitoakaan tai sitten he luulevat niin. Mutta tekemällä oppii ja jokainen meistä on aloittanut ensimmäisen kerran ja välillä epäonnistunut.

Tähänkin on ratkaisu, SUORAKYLVÖ. Näin saat kesäksi ihania kukkia, joita poimia maljakoihin tai sitten vain ihailtaviksi tai perhosten ja pörriäisten hyödyksi. 

Kaupoista löytyy erilaisia siemenpussukoita tähän tarkoitukseen. Suorakylvötkään eivät kuitenkaan onnistu ilman huolenpitoa. Kylvöksiä täytyy muistaa kastella säännöllisesti, etteivät hennot alut kupsahda kuivuuteen.


RUISKAUNOKIT



 

Ostin muutama vuosi sitten pussin, missä oli eriväristen ruiskaunokkien siemeniä. Punaiset, vaaleat ja kaikki lilan lilan sävyt olivat suosikkejani, sinisestä en niin piittaa. 


Taustalla näkyy myös suorakylvöinä kylvetyt unikot, mutta ne eivät menesty maljakossa, kun lakastuvat päivässä, kahdessa.

Näistä oli ihana ihana kerätä sävysävyyn kimppuja


KOSMOSKUKAT
Kosmokset kasvatan suurehkoissa muoviruukuissa, niitä on helppo siirrellä tarvittaessa paikasta toiseen. Kylvö toukokuussa heti kun ilmat lämpiävät. 




Seospusseista löytyy ihania värisävyjä





Tämä on helppo kasvatettava, muistaa vaan ettei lannoita liikaa. Liikalannoitus  kostautuu kukkien vähyytenä.

MALOPPI  ja  KESÄMALVIKKI


Nämä ovat joko maloppia tai kesämalvikkia tai molempia. Joka tapauksessa helppoja kasvattaa, kylvä samoihin aikoihin kuin kosmokset eli heti ilmojen lämmittyä joko suoraan maahan tai ruukkuihin. Muista kastella kylvöksiä!



TUOKSUHERNE

Tuoksuherneen siemeniä kannattaa liottaa vuorokauden verran ennen kylvöä. Lyhyt esikasvatus nopeuttaa, mutta voi kylvää myös suoraan maahan kesäkuulla.

KEHÄKUKAT

Entisaikoihin ei paljon muuta kylvettävää ollutkaan kuin kehäkukkaa. Muistan sen lapsuuden kesistä. Näistäkin löytyy paljon uutuuksia ja nykyisin jo enemmän värivalikoimaakin.



Kehäkukan tuoksu on aika voimakas, jotenkin yrttimäinen.

KIRJOSALVIA

Kirjosalvian voi kuulema kylvää suorakylvönä, mutta itse olen esikasvattanut keväällä. Voisi kokeilla tänä vuonna suorakylvöä ihan testausmielessä.


Tässä oli vain muutama esimerkki suorakylvöön sopivista kesäkukista. Kaupoista  löytyy lisää ja niitä ehtii vielä hankkia nettiostoksinakin.

Teetkö sinä suorakylvöjä ja mitkä ovat suosikkejasi?






20 kommenttia:

  1. Ihania värejä noissa kukissa. Minulla on nyt joitain vuosia ollut tapana suorakylvää ruiskaunokkia puulaatikkoon. Tänä vuonna ajattelin panostaa suorakylvöihin enkä ole tehnyt niin paljon esikasvatuksia kuin yleensä. En edes muista, mitä kaikkea suorakylvettävää minulta löytyy. Kohta onkin aika rueta käymään siemenpusseja läpi ja päättää, minne kylvää mitäkin. Kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorakylvöt on ihan näppäriä. Pitää vaan muistaa kastella tarpeeksi. Hyvä kun löytyi siemenpussit valmiiksi, täytyy seurata mitä kylvät :)

      Poista
  2. Kehäkukkaa kylvän suoraan ja annan sen siementää itsestään. Ruiskaunokkia minulla on ollut mutta se on taas hävinnyt, pitäisi ostaa uudet siemenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että suunnilleen samoja lajeja on muillakin.

      Poista
  3. Toinen toistaan ihanampia kukkasia! 🌺
    Minulla on tänä vuonna esikasvatuksessa tavallista enemmän kasveja. Odotin huhtikuulle asti aloittamista, ja sekin oli liian aikaisin, kun kaikki itivät tosi nopeasti ja ulkona vain pukkaa lunta vieläkin. Hohhoi.
    Suorakylvönä kokeilen vielä tuoksupielusta, sitten joskus kun kevät tulee. 😄
    Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, täytyykin seurata tuoksupieluksen kasvua kesän mittaan :)

      Poista
  4. Oikea päivän piristys nämä kauniit kesäkukat.

    VastaaPoista
  5. Oivallinen kooste helpoista kesäkukista, joista riittää iloa niin maassa kuin maljakossakin.
    Kaikkia muita olen kasvattanut, paitsi kirjosalviaa. Tänä vuonna kosmoksille on ihan oma laatikkonsa, sillä niitä pitää joka kesä olla. Ruiskukkien siemeniä pitääkin muistaa ostaa. Suorakylvän muut, paitsi tuoksuherneen esikasvatan. Ne jo odottavat kasvihuoneessa pääsyä isompaan astiaan ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin samalla kun nakkasin vähäiset kirjosalvian siemenet purkkiin, että minunhan piti kokeilla suorakylvöä. Se siitä! Kohta saisi jo kylvää kosmokset ym. Kevät tulikin sitten rytinällä kun alkoi tapahtua :)

      Poista
  6. Suorakylvösuosikkejani taitavat olla unikot ja kosmoskukat. Kosmoskukat harmikseni alkavat vain kukkia meillä turhan myöhään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot on myös kauniita, mutta eivät säily maljakossa. Totta, kosmos on enempi loppukesän kukka, ainakin itse kylvettynä. Äiti on joskus ostanut taimitarhalta kosmosta, se kukkii jo keskikesällä ja pysyy matalana, on varmaan ihan oma lajikkeensa.

      Poista
  7. Hyvä kooste! Moni kukka ehtii tosiaan suorakylvettynäkin kukkia pitkään kesän aikana. Minäkin, vaikka pidän esikasvatuksista, kylvän joka vuosi ainakin jotain suoraan maahankin. Vakioihin kuuluu kehäkukka ja nykyisin myös kosmos. Lisäksi sitten vaihtelevasti mm. ruiskaunokkia, pioniunikkoa, hunajakukkaa ja sarvileukoijaa. Aurinkoista äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunajakukka ja sarvileukoija ovat mulle oudompia kukkia, täytyykin heti tutustua niihin. Hyvä kun mainitsit ne täällä :)

      Poista
  8. Oi oi kun on ihania kukkia. Meillä isäntä pani viime vuonna suorakylvöllä, katsotaan tuleeko mitään näkyviin ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että kehäkukkaa ainakin voi kylvää jo syksyllä valmiiksi.

      Poista
  9. Sinulla oli mukava valikoima kesäkukkia . Minä olen suunnitellut monena vuonna kasvattaa vaikka mitä, mutta se vaan on jäänyt. Kerran kasvatin huonolla menestyksellä muutamaa lajia. Tämäkään vuonna ei kyllä onnistu saamaan itsestään irti. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorakylvötkin vaativat huolenpitoa, niitä pitää muistaa kastella säännöllisesti, muuten kuivuvat pilalle. Aina ei jaksa, eikä tarvikaan. Sekin on hyvä muistaa hyväksyä :)

      Poista
  10. Hieno kooste! Minä en juurikaan esikasvata, koska tilaa on niin vähän. Siispä suorakylvö on linun juttu :) Postauksesi kiidätti ajatukset kesään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Täytyy kurkkia kesän mittaan mitä olet kasvatellut suorakylvöillä tänä vuonna :)

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!