26.4.2023

LAMMIKKOPENKKI, alue 4

Seuraavaksi tarinaa lammikkopenkistä, sen kasveista ja muuttumisesta:

Haaveilin pihalammikosta. Vaikka ihan pienestäkin vain. Se oli siis saatava. 

Itse kaivoin lapiolla omin käsin ja mies auttoi allasmuovin levittämisessä. Yllätys yllätys, kiviä ympärille ja kaiken kruunasi pumpusta pulppuava vesi. Tätä katselin keittiön ikkunasta ja olin onnellinen. Tästäkin on jo yli 20v.!

2001


Muutamaa vuotta myöhemmin lammikon ympärystä oli jo kokenut muodonmuutoksen ja laajentunut. 
2008



2011


2012 
Lammikkopenkin päätyä jatkettiin ja se yhdistyi haaveilemani portin avulla etupihan istutusalueeseen


Etualan miekkamaiset lehdet kuuluvat keltakurjenmiekalle.
2015

Kirjokuunlilja, hävisi täysin talven jääpoltteessa, joka kuritti pihaani 2015-2016 talvella vieden mennessään useita kasveja.


Myös komea lupiinipuskani hävisi kyseisenä talvena.


Karpaattienkello

2017

Hopeahärkki, hyvä peitto-ja reunuskasvi kivikkoihin.



2018 lammikko sai väistyä ja mies poisti muovin. Sen puhdistaminen oli minulle mahdotonta. Monttu täytettiin mullalla ja istutettiin pari pionia siihen.


2019

💗Nämä kaksi kuvaa lukeutuvat itselle mieluisimpien kuvien joukkoon💗 



Valkoinen kurjenkello
2020

Keijuängelmä huojuu yli metrin korkeudessa kaiken yläpuolella. Sen ihanasti punertaviksi muuttuvat lehdet näkyvät alemmassa kuvassa jaloangervojen seassa.


Pioni White Wings


Tähtiputket


Narsissi Texas

Alkukesän näkymiä 2022



💚Näkymiä viime kesältä 💚

18 kommenttia:

  1. Lammikon alueesta tuli todella kaunis laaja istutusalue, paljon nätimpi kuin yksinään nököttämässä nurmikolla! Vaikka lammikkoa ei enää ole, kaunis on istutusalue yhä edelleen. Ihana pioni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Saila kommentista :) Kovin pikkuinen ja yksinäinen nököttäjä se lammikko alussa oli, mutta isompaan ei ollut varaa silloin, muovi oli tosi kallista. Innostus puutarhaankin syttyi vasta myöhemmin. Ei ollut nettiä, blogeja, instaa, ei juuri mitään. Ei tiennyt mistä olisi edes ostanut mitään. Satunnaisia kasveja sai jostakin, yleensä niitä leviäviä, joita jaetaan eteenpäin.
      Tykkään itsekin tuosta pionista ja kärpäset tykkää! Aina on sisuksissa kärpäsiä, kun yrittää kuvata :)

      Poista
  2. Kerrassaann upeita kuvia kaikki tyynni. Tutustuin kirjoituksiisi tuon vesiaiheen kuvan kautta kun se jo oli alunperin mielestäni tosi hieno ja aina vain parani kun siihen tuli kasvillisuutta ympärille.Ja toki ymmärrän vesiaiheen haasteen joten täyttäminen oli ihan hyvä juttu siinä kohtaa. Mutta kaikenkaikkiaan upea puutarha !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Terhi :) Vesiaihe meni siihen asti, kun olin vielä siinä kunnossa että putsaus sujui . Nyt se on mahdotonta ja se piti kuitenkin puhdistaa aivan minimissään 2 kertaa kesässä, mieluimmin 3 tai jopa 4 kertaa. Vettä mahtui kuitenkin niin vähän että se likaantui nopoeasti ja pumpun sihti tukkeutui nopeasti lehdistä ja muusta roskasta. Vaikka lampi oli minulle aiemmin suuri ilonaihe, en ole katunut sen poistamista.

      Poista
  3. Kaunis istutusalue. Lammikossakin on oma hommansa ja alue runsaine istutuksineen ei lammikkoa kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla. Kyllä siinä tosiaan oli oma hommansa. Olen ihan tyytyväinen näinkin.

      Poista
  4. Oih, ihana kasvutarina alkaen vesiaiheesta viime kesään. Ymmärrän haaveen veden solinasta puutarhassa, mutta olen monelta kuullut, että vesialtaan hoito on työlästä. Rakentamasi istutukset altaan ympärille ovat kerrassaan upeita ja puutarha sai tosi paljon kaunista katsottavaa! Aivan ihania kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on työläs ylläpidettävä, ainakin jos tahtoo veden säilyvän puhtaana. Mitään aineita en käyttänyt, kuten kuvasta huomasit, koirat kävivät juomassa siitä vettä, joten sen piti olla niille sopivaa. Kiitos paljon kauniista sanoistasi Päivi:)

      Poista
  5. Oli tutun oloista lukea vesiaiheen elämänkaarta. Meillä allas on saanut olla viitisentoista vuotta ja kasvillisuus ympärillä rehevöitynyt ja laajentunut. Viime aikoina on yhä useammin tullut ajatus, josko koko altaan poistaisi... Ei huono idea, kun katselee upeaa puutarhaasi - altaan paikalle on muodostunut hieno kasvimaailma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin olen todella tyytyväinen altaan poistoon. Aikansa kutakin :) Ehkä se teilläkin tulee ajankohtaiseksi .. aikanaan.
      Kiitos Sirkku kommentistasi.

      Poista
  6. Meilläkin allas sai aikoinaan lähteä, kun ensimmäiset lastenlapset syntyivät, emmekä halunneet saattaa heitä sen suhteen minkäänlaiseen vaaraan. Muutoinkin allas oli työläs siistinä pidettävä ja päivääkään en ole katunut sen poistamista.
    Todella paljon ihania kuvia taas puutarhastanne.
    Mukavaa viikonloppua ja vappua sinne kotikonnuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks kurkkasin roskapostiin, sillä kommenttisi löytyi sieltä. Totta, allas on vaaranpaikka pienille lapsille. En ole minäkään katunut sen poistamista :) Kiitos Kruunuvuokko ihanista sanoistasi. Vappupäivä kääntyy jo iltaa kohti :)

      Poista
  7. Kaunista ja rehevää. Monimuotoisuus ja jatkuvan kasvun ilo on jatkuvaa ponnistelua. Harmi kitkerien talvien viemä hukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TeSa :) Työtä puutarha teettää, siitä ei pääse mihinkään. Ja mitä vanhemmaksi ja vaivalloisemmaksi itse muuttuu, sen vaikeampaa se on. Hävinneet kasvit muistuvat mieliin useasti.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle:) Aikaa on vierähtänyt muutama vuosi, vuosikymmeniä itseasiassa.

      Poista
  9. Ison muutoksen allasalue on käynyt . Meilläkin oli hieman isompi mutta sai myös väistyä kun emme kerkineet sitä hoitaa ja siitä nauttia kun olimme jatkuvasti mökillä . Kuoppa myös täytettiin ja istutettiin kukkia .
    Suuren kuunlilja kasvuston olet menettänyt samoin muita ihania perennoja .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se muuttunut :) No enpä ole sitten ainoa, joka on täyttänyt altaan. Harmitti kyllä kun kuunliljat hävisivät, olivat niin hauskan näköisiä.

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!