26.3.2023

Etupihan aidanvieruspenkki ( kartassa nro 2)

Kaaripenkin luontevana jatkeena tai toisin päin, on etupihalla oleva istutusalue, joka kulkee valkoisen puuaidan viertä. alkupään kuvissa aitaa ei näy, koska se rakennettiin vasta 2014.

Tontin pohjapiirroksessa tämä penkki näkyy numerolla 2

Aloitetaan ajasta jolloin kaikki oli vielä tyhjää ja autiota, melkein :)

2003
Etupihan aluetta on laajennettu ja istutettu ensimmäiset kasvit. Marjakuusille tulee näemmä ikää jo 20 vuotta tänä vuonna. Tuiviot lähti tuosta myöhemmin pois.


2009
Pihatie uusittiin, tehtiin parkkipaikka autoille ja samalla aloitettiin istutusalueiden laajennukset. Istutusalue 2 jatkuu tuosta oikealle laatoitukseen asti.
Taas mentiin ensimmäinen vuosi pääosin kesäkukilla.

Tämä kivikkopenkki / kiviröykkiö on nykyisen kaaripenkin paikalla. Se jouduttiin purkaa koiran takia, joka karkasi kasan päältä aidan rakentamisen jälkeen, kun olivat vapaana pihalla. Sydämen tykytyksiä riitti!

Laukat, kultatyräkit ja sammalleimut, alkukesän ihanat kukkijat🌸🌺
Kaikki on puhdasta ja siistiä....vielä!

Pihanäkymät kesällä 2013, jolloin osallistuimme myös Avoimiin.

2014
Oli aidan rakentamisen aika. Nappi oli vajaan vuoden ikäinen pentukoira ja haluttiin turvata kaikkien kolmen koiran ulkona olo ja ei tarvitsisi itsekään koko aikaa kytätä pihalla möyriessä mihin koirat menee. Traktoriliikennettä varsinkin tuossa tiellä aikalailla.


2015 kevätnäkymiä





Patjarikko tykkää kasvaa tuolla kivien kolossa :)

Vuoden 2017 näkymiä




Sama kohta myöhemmin kesällä, ketoneilikka on täynnä kukkia.


Nappi esittelee pihaa kesällä 2018

Napin takana oleva violetti kukka on jalopähkämöä. Punaiset kukat kuuluvat Valamonruusulle (se sai lähtöpassit tuosta leviämisen vuoksi)




Vaikka tämä "Herbstfreude" syys-/isomaksaruoho kasvaa täysin aurinkoisessa paikassa, se ei tahdo millään ehtiä punehtua ennen pakkasia. V-vyöhyke on sille jo liian pohjoinen. Luinkin jostain eteläisen Suomen olevan sille paras kasvuympäristö.


Jatketaan seuraavalla kerralla viime vuosien näkymillä.


12 kommenttia:

  1. Todella kaunis puutarha ja ihania kukkaistutuksia. Kaikesta näkee, että puutarhaa on todella huolella hoidettu. Näitä kuvia oli kyllä ilo katsella näin harmaana päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko. Siksipä tuntuukin vähän haikealta, kun ei tiedä milloin joutuu jättää koko pihan. Kesä kesän perää on vain vaikeampaa terveyden takia.

      Poista
  2. Kiitos ihanista kuvista! Ne auttavat nyt "pakoa todellisuudesta", siis yhä sakenevasta lumisateesta :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, että esittelit tämän alueen. On kiva katsoa muutoksen edistymistä, kerrassaan ihania ja runsaita istutuksia! Tuolla kelpaa koirienkin nauttia ulkoilusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Päivi :) Muutoksia on kyllä itsekin mukava muistella. Tulee tunne että on saanut jotain aikaan. Vielä kun kaikki on tehty käsipelillä, itsekin osaa arvostaa työtään. Koirat tykkäävät juoksennella pihalla ja välillä vähän kurvailla mamman kiusaksi istutusten puolellakin :(

      Poista
  4. Oi kuinka viehättävän puutarhan olette rakentaneet! Aikamoinen muutos alkutilanteeseen nähden.
    Vastauksesi Kruunuvuokon kommenttiin sai minutkin haikeaksi. Toivottavasti jaksatte vielä hoitaa pihaa, jotta voitte myös nauttia vuosien työn tuloksista. Löytyisikö lähistöltä reipasta apumiestä tai -naista, joka voisi sopivalla palkalla auttaa raskaimmissa töissä?
    Kevät ei ainakaan täällä etene, lisää lunta on tulossa, mutta ainakin valon lisääntymisestä voi iloita.
    Oikein mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, myös kauniista sanoistasi :) Aika näyttää miten käy, mutta näin laajassa mittakaavassa en kykene kohta hoitaa alueita, mies on leikannut nurmikot jo vuosia. Apulaista tarvitsisin eniten rikkaruohojen kitkemiseen ym. huoltoon, mies on tosin auttanut siinäkin asiassa :)

      Poista
  5. Näitä aurinkoisina päivinä otettuja värikkäitä kesäkuvia oli ihana katsella, kun taivaalta taas tuiskuttaa lunta. Pidän noista teidän heinäseiväsjutuista. Ja kivet tietysti keräävät aina huomioni :)
    'Herbstfreude' on nyt monena vuonna ehtinyt punertua meillä ennen talvea mutta muistan kyllä muutaman kolean kesän ja aikaisen talventulon, jolloin punastumista ei ehtinyt näkyä. Olen huomannut, että jos sen istuttaa oikein kuivaan ja karuun paikkaan, se alkaa kukkia aiemmin kuin hyvässä mullassa kasvava kaverinsa. Ehkä pieni kuritus on siis sille tarpeen täällä pohjoisempana. Toki IV- ja V-vyöhykkeilläkin on keskenään pikkuisen eroa mutta ei meilläkään mikään poikkeuksellisen lämmin paikka ole.
    Mukavaa maaliskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :) Kyllä alkaa kaivata päivä päivältä enemmän kesän värikyyttä. Tuntuu taas toivottomalta, kun pukkasi uutta lunta ja kunnolla!
      Aika kuivassa kohopenkissä Herbstfreude kasvaakin, mutta ei vaan jaksaa useinkaan punertua.

      Poista
  6. Ihanan, pirtiän färine penkki, niin ku sun penkit tapaa. Johonaki pilikistää marijakuuset. Mariakuusien kasvuaki on kiva seurata. Mulla kans tua 'Herbstfreude' kasvaa kuusen alla rutikuivas paikas ja aika hyvin o keriinny värittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio Navettapiika:) Värejä löytyy tältä pihalta ja marjakuuset tosiaan vilahteli jossain taustalla. Pitääköhän mun kaivaa tuo "Herbis" tuosta pois ja siirtää johonkin vielä kuivempaan?

      Poista

Mukava kun kävit täällä:) Jätäthän viestiä käynnistäsi, arvostan sitä!
Nice have your here:) Leave comment, please!